Toukokuussa 2013 julkaistiin Max Mannolan kautta Armon Vihreiden työryhmän kannanotto uskonnon opetuksesta. Kirjoitusta tarjottiin julkaistavaksi useisiin sanomalehtiin ja se hyväksyttiin ainakin Satakunnan Kansassa. Mannola julkaisi sen pidemmässä muodossa myös netissä, Uuden Suomen Puheenvuorossa 19.5.

Alla julkaistun kannanoton pitempi muoto. Kannanottoa tai sen julkaisemista saa kommentoida alla. On suotavaa mennä kommentoimaan myös Uuteen Suomeen, http://maxman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140575-oman-uskonnon-opetus-on-edelleen-tarkeaa

————————————-

Oman uskonnon opetus on edelleen tärkeää

Uskonnonopetuksen ympärillä on ollut viimeisen vuoden aikana runsaasti keskustelua opetuksen mallin muuttamisesta. Nykyinen malli lähtee siitä, että kukin saa oman uskontonsa opetusta jos kyseiselle uskonnolle on riittävän monta oppilasta ja sillä on hyväksytty opetussuunnitelma. Kes­kustelussa on esitetty ajatusta kaikille yhteisestä uskontotiedon opetuksesta, joka olisi siis täysin uusi oppiaine kouluissa, mutta koostuisi käytännössä nykyisen oppiaineen joistakin sisällöistä.

Uskonnon opetusta koskevissa päätöksissä olisi hyvä yhdistää esitettyjen mallien parhaita puolia. Olemme pohtineet malleja yhdistyksessämme (Armon Vihreät ry) ja suosittelemme, että merkittävä osa peruskoulun uskonnonopetuksesta ja ainakin yksi lukion uskonnon kursseista olisi oman uskonnon opetusta. Kaikille yhteinen uskontotieto voi myös olla hyödyllinen, mutta kaikkea uskontoon liittyvää opetusta ei tule panna sen varaan.

Oman uskonnon opetus heijastaa parhaiten positiivisen uskonnonvapauden periaatetta. Se osoittaa, että valtio arvostaa uskontoja positiivisina voimavaroina ja kunnioittaa myös vähemmistöjen arvo­maailmaa. Samalla se edistää sitä, että omaa uskontoa opetetaan maltillisella tavalla ja euroop­palaisen sekulaaris-humanistisen keskustelevan ilmapiirin hengessä, ihmisoikeuksia kunnioittaen.

Oppilaat tarvitsevat tietoa oman uskontonsa perusteista, jotta he sen pohjalta pystyisivät paremmin keskustelemaan muiden vakaumusten edustajien kanssa. Tämä lisää suvaitsevaisuutta paremmin kuin malli, jossa oman uskonnon opetus on minimaalinen tai jää täysin kodin harteille. Ammattitaitoisesti hoidetussa koulun opetuksessa on luontevaa oppia kriittisyyttä myös omaa ajatteluaan kohtaan. Sekaryhmissä tämä on vaikeaa, koska käytännössä oppilas joutuu psykologiseen puolustusasemaan.

Erityisen tärkeää on huomioida eriuskoiset ja uskonnottomat. Uskonnonopetus kouluissa luo pohjaa maahanmuuttajien kotoutumiselle. Se myös vahvistaa yhteiskuntarauhaa, koska se ehkäisee fundamentalististen ääriryhmien muodostumista.

Oman uskonnon opetus on tärkeää etenkin alakoulussa, jossa uskonnon opetusta voi verrata äidinkielen opetukseen. Koulussa lapselle opetetaan ensin äidinkieltä ennen kuin hänelle aletaan opettaa vieraita kieliä. ”Neutraalius” ei tässä toimi: Ei lapsille olla puhumatta ajatellen, että lapsi voi sitten myöhemmin itse valita äidinkielensä. Lapsella on myös oikeus omaan ja vanhempiensa uskontoon. Koulunsa aloittavan lapsen ajattelukyky ei ole niin kehittynyt, että hän pystyisi käsittämään, jos hänelle aletaan heti selittää kaikkia maailman uskontoja.

Yleisen uskontotiedon puolella, jos sellainen aine luodaan, opetettaisiin jossain vaiheessa eri us­kon­to­jen perusteita kaikille oppilaille. Tässä oppiaineessa on perusteltua painottaa kristinuskoa. Se on Suomen enemmistöuskonto, joka myös ei-kristittyjen tulee tuntea hyvin. Jos ei tunne Raamattua, kirkon historiaa ja muita kristinuskoon kuuluvia asioita, on vaikeampaa ymmärtää suomalaista ja länsimaista kulttuuria eli sitä, miksi maamme tavat ja lainsäädäntö ovat sellaisia kuin ne ovat.

Lukiossa nuoret ovat jo siinä kehitysvaiheessa, että he kykenevät vertailemaan näkemyksiään. Siellä voidaan järjestää eri katsomusten välistä dialogia. Syvällistä eri uskontojen edustajien kohtaamista helpottaa, jos vuoropuheluun osallistuvat tuntevat hyvin oman uskonnollisen taustansa.

Armon Vihreät ry:ssä, joka on Vihreiden sisällä toimiva valtakunnallinen jäsenyhdistys, pohdimme juurikin uskontoon liittyvien asioiden järjestämistä maassamme positiivisen uskonnonvapauden ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Haluamme korostaa oman uskonnonopetuksen merkitystä ja toivomme, että se oppiaineena säilyy, vaikka osa peruskoulun ja lukion uskontotunneista olisikin kaikille yhteistä uskontotietoa.