Pirkkalan Vihreät

Parempaa tulevaisuutta yhteistyössä

Pirkkalan Vihreät toimijoina

Pirkkalan Vihreät (ent. Vihreä Pirkkala ry) on perustettu vuonna 1991 ja hyväksytty Vihreän liiton jäsenyhdistykseksi Porin puoluekokouksessa 1993. Vihreitä on ollut valtuustossa kuitenkin jo vuodesta 1985 lähtien, kun ensimmäinen vihreä valtuustoryhmä valittiin syksyn 1984 vaaleissa.

Yhdistyksen tarkoituksena on maailmanlaajuisesti ajatellen ja paikallisesti toimien edistää ihmisen vastuuta luonnosta ja ympäristöstään, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja yksilöiden välistä tasa-arvoa. Yhdistys pyrkii parantamaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksia erityisesti paikallistasolla.

Kuntavaaliohjelmamme kiteyttää, mihin Pirkkalan Vihreät haluavat vaikuttaa ja panostaa kunnassamme ilmastokriisin, luonnon, koulutuksen, hyvinvoinnin, palveluiden ja tasa-arvon osalta.

Suomen ensimmäisissä aluevaaleissa 2022 Pirkkalan Vihreiden Sirpa Repo valittiin Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon, jossa Vihreillä on kahdeksan paikkaa. Sirpa Repo oli myös yksi Pirkanmaan alueen eduskuntavaaliehdokkaista.

 

Vuosikokouskutsu Pirkkalan Vihreät ry:n jäsenille

Aika: sunnuntai 21.4.2024 klo 18
Paikka: Silmu (Pirkkalan yhteislukio) / Teams

Vuosikokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat

  • tilinpäätös, vuosikertomus 2023 ja toiminnantarkastajan lausunto
  • toimintavuoden 2023 tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
  • toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2024
  • yhdistyksen puheenjohtajan, hallituksen jäsenten ja toiminnantarkastajien valinta
  • puoluekokouksen ja piirikokouksen edustajien valinnat 2024
  • muut mahdolliset asiat
Lämpimästi tervetuloa!
Pirkanmaan Vihreiden eduskuntavaaliehdokkaita (vasemmalta oikealle) Kaisa Räsänen, Sirpa Repo, Tiina Wesslin ja Stiina Lahikainen

Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen vierailulla Pekka Haaviston tukijoukkojen kampanjapisteellä Pirkkalan Prismalla 10.2.2024. Tynkkysen vasemmalla puolella Marjo Kreku ja Kristiina Kaila. Oikealla Sirpa Repo.

Pirkkalan Vihreiden kierrätystapahtumassa kierrätettiin mm. leluja, kirjoja ja askartelutarvikkeita.

Satu Mäkelä (vas.), Liisa Siltanen, Sirpa Repo, Kristiina Kaila, Jarkko Hovilainen ja Jutta Jelys (oik.) valtuustoseminaarissa 9.11.2023

Kuvagalleria

Uutisia

Kalenteri

kokoukset keväällä 2024

hallituksen AVOIMET kokoukset sunnuntaisin klo 18, ellei toisin mainittu:

Seuraavat kokoukset: 21.1., 18.2., 17.3., 21.4. klo 18 (vuosikokous), 19.5., 16.6.

Kokoustavasta informoidaan erikseen Pirkkalan Vihreiden Facebook-sivulla.

Paremman tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan jokaista.

Vihreiden jäsenyys on kannanotto maailman menoon. Tule mukaan!