Sisäilma kuntoon kunnissa – Hämeenlinnassakin

Meillä on Hämeenlinnassa paljon tehtävää kunnan rakennusten sisäilma-asioiden kuntoon laittamiseksi. Tulin siitä vakuuttuneeksi, kun osallistuin äskettäin kaksi-iltaiseen Sisäilma kuntoon kunnissa -kurssille. Ensimmäinen ilta keskittyi sisäilmaoireisiin...

Ilmastoaiheinen tapahtumasarja maaliskuussa

Hämeenlinnan vihreät järjestää maaliskuussa kaikille avoimen teematapahtumasarjan. Kolmessa tapahtumassa keskitytään ilmastonmuutoksen ja kulutuksen suhteeseen. Tapahtumissa kuullaan tiiviitä asiantuntija-alustuksia ja keskustellaan aiheesta. Paikkana on Hämeenlinnan...

Lapsen ääni pitää saada kuuluviin

Vierailija-kolumni Hämeen Sanomissa 21.1.2018. Päätin lähteä mukaan politiikkaan vuoden 2012 presidentinvaalien jälkeen, olin vakuuttunut siitä että yhteiskunnallisen vaikuttamisen uusi aika oli alkanut. Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja ja sitä ympäröivä...

Kuukausitapaaminen 8.1.2018

Hämeenlinnan Vihreiden yhdistetty jäsenistön kuukausitapaaminen ja hallituksen kokous pidetään maanantaina 8.1. klo 17.30. Kokoonnumme Setlementin uusissa tiloissa osoitteessa Hallituskatu 4. Tilaisuus on avoin kaikille vihreille ja vihertäville. Lämpimästi...