Huomautusilmoitus
Sivustoa päivitetään parhaillaan.
Nettisivumme jouduttiin uusimaan. Vanhoilta sivuilta on kopioitu joitakin aikaisempia artikkeleita. Niiden alkuun järjestelmä on syöttänyt kopioinnin päivämäärän ja vasta sitten ilmenee artikkelin alkuperäinen julkaisuajankohta. Kopioiduissa kommenteissa näkyy samasta syystä kommentin lähettäjänä Jyrki patomäki.
Ajankohtaista – 28. syyskuuta 2012 Vastine lähetetty Itä-Hämeelle 27.9.12, julkaistu 2.10.12 Svetlana Kiseleva Juuso Seppälä moittii kirjoituksessaan punavihreitä toimia nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi (Itä-Häme ti 25.9.2012). Hänen mukaansa presidentti Sauli Niinistön Ihan tavallisia asioita-ohjelma on tehokas apu syrjäytymisen torjuntaan. Kokoomuslaisen näkemyksen mukaan syrjäytyminen on (hieman kärjistäen) nuoren oma syy, ja hän tarvitsee kannustusta ottaakseen itseään niskasta…
Ajankohtaista – 20. lokakuuta 2012 Itä-Häme 18.10.2012 Heinolassa satsattava paitsi ehkäisevään, myös korjaavaan lastensuojeluun Lastensuojelusta on tullut yksi syksyn tärkeimmistä puheenaiheista koko maassa. Heinolassa aiheesta on puhuttu jo aiemmin, tosin hiukan eri näkökulmasta: Heinola on valtakunnan kärkipäässä, kun puhutaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrästä. Kodin ulkopuolelle sijoittejujen lasten suuri osuus ikäluokasta on tuonut esiin sen, ettei…
Ajankohtaista – 17. lokakuuta 2012 klo 13.14 Lähetetty Itä-Hämeelle julkaistavaksi 15.10.12 Diplomaatti Vesa Jaakola kirjoitti kolumnissaan vakuuttavasti vallankumousten ja muiden selkkausten syistä (IH 13.10). Hän viittasi tutkimuksiin, joissa huomattiin, että jos nuorista miehistä on työttöminä 30 prosenttia, siitä seuraa yhteiskunnallista rauhattomuutta, jopa sisällissota. Yhtenä esimerkkinä ovat Arabimaiden viimeaikaiset sisällissodat, joissa keskeinen rooli on turhautuneella nuorisolla.…
Oli ajankohtaista 9.2.2012 Tietyt arvot ja asenteet vahvistuivat. Asennemuutos vie aikaa paljon enemmän kuin yhden vaalikampanjan verran. Siksi kaikki ne asennemuutokset, jotka tarvittiin, jotta Pekka Haavisto menestyi vaaleissa, olivat jo kypsymässä ihmisten mielissä. Tarvittiin vain Pekan kaltainen persoona ehdokkaaksi. Täytyy muistaa, että varmasti myös Sauli Niinistön taakse asettui samanlaisia suvaitsevia kuin Pekan kannattajat. Tietysti…
Edelleen ajankohtaista – 13. helmikuuta 2012 klo 10.44 Reijo Pöyrylle (I-H 25.1.2012) on syntynyt ikävä käsitys vihreistä. Hän näkee vihreät mm. maatalouden vihaajina. Näinhän ei onneksi ole. Vihreät ymmärtävät kotimaisen maatalouden elinkelpoisuuden olevan tärkeää niin ruokaturvan ja riittävän omavaraisuuden ylläpitämisen kuin maaseudun asuttuna säilymisenkin kannalta. Suomen maantieteellisen sijainnin ja sääolosuhteiden takia Suomi ei pysty kilpailemaan…
Oli ajankohtaista 3. maaliskuuta 2010 Heinolan kaupunki on vuosien mittaan teettänyt useita kouluverkkoselvityksiä, joiden lähtökohtana on yleensä ollut jonkin tai joidenkin koulujen lakkauttaminen. Oppilasmäärä näyttää ennusteiden mukaan vähenevän, ja tiloja on liikaa. Lisäksi useat rakennukset ovat huonossa kunnossa ja vaatisivat pikaista korjausta. Selvitykset ovat tähän mennessä tuottaneet vähän tulosta, mutta saaneet aikaan paljon epävarmuutta ja kiukkua perheiden…
VIHREIDEN KANNANOTTO JO HEINÄKUUSSA 2009 Heinolan kaupungin teknisen toimen maankäyttöosastolle Vaikkei Sinitaipaleen kaavaselostuksessa mainita, esitettyyn kaavaratkaisuun on päädytty, jotta saataisiin omarantaisia rakennuspaikkoja. Varsinaista päätöstä siitä pitääkö kaavaan kuulua omarantaisia tontteja ei ole, on vain teknisen lautakunnan siunaama, lähinnä kaupunginjohtajan ja teknisen toimen johtajan pohjaesitys, jonka tarkoituksena on saada myyntiin kalliita rantatontteja joilla houkutellaan Heinolaan hyviä…
VALTUUSTOALOITE JO 23.4.2007 Heinolassa on havahduttu kantamaan huolta asukasmäärän vähenemisestä. Sen torjumiseksi on parhaaksi strategiaksi valittu uusien yritysten ja asukkaiden houkuttelu. Sen sijaan nykyisten elinkeinojen ja omien asukkaiden säilyttämiseen ei ole kiinnitetty riittävää huomiota. Väestökadon korjaamiseksi edullisempaa, kuin uusien asukkaiden houkutteleminen, saattaisi olla poismuuttoherkkyyden hillintä yhdessä uusien asukkaiden houkuttelun kanssa. Viime vuosien asukasluvun…