Tervetuloa kuuntelemaan Muuramen Vihreiden podcastia. 
Meitä on täällä kaksi kuntavaaliehdokasta juttelemassa erityisopetuksesta.

Irja: Mä olen Irja Seilola, koulutukseltani luokanopettaja ja lisäksi olen suorittanut koulutusjohtamisen perusopinnot. Olen työskennellyt suurimman osan työelämästäni erityisluokanopettajan tehtävissä.
Näin erityisopetuksen ja yleisopetuksen rajapinta on minulle luontainen toimintaympäristö koulumaailmassa. 

Riikka: Joo, mä olen Riikka Purola. 
Työskentelen yläkoulussa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. En siis ole erityisopettaja, mutta inkluusion periaatteiden mukaisesti luokassani istuu päivän aikana kaikenlaisia oppilaita. 
Tähän alkuun olisi varmaan hyvä vähän käydä läpi sitä, millaisiin periaatteisiin erityisopetus kouluissa nojaa. Ja tätähän me opettajat lähdetään lukemaan tietysti opetussuunnitelmasta.

Irja: Perusopetuksen opetussuunnitelman ydinajatuksena on, että jokainen oppilas on arvokas juuri sellaisena kuin hän on ja hänellä on oikeus kasvaa täyteen mittansa ihmisenä, yhteiskunnan jäsenenä. Tämä toimii pohjana ajatukselle, että koulussa jokaisen oppilaan kohdalla tulee kiinnittää huomiota oppimisvaikeuksien varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn. Tuki annetaan ensisijaisesti omassa opetusryhmässä, jotta lapsen ei tarvitse siirtyä pois omasta tutusta oppimisympäristöstään. Sen sijaan tuki tulisi tuoda lapsen arkeen. 

Riikka: Erityisopetuksesta on puhuttu mediassa viime aikoina paljon sen jälkeen, kun Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko lupasi, että hänen puolueensa on valmis tarkastelemaan inkluusiota kriittisesti. 

Inkluusiohan tarkoittaa sitä, että tukea tarvitsevia oppilaita ei kerätä omiin ryhmiinsä tai kouluihinsa, vaan jokainen lapsi saa käydä omaa lähikouluaan ja oppilaan tarvitsema tuki toteutetaan siellä omassa luokassa.

Irja: Inkluusion ajatus ei toimi kuitenkaan ilman resursseja. Inkluusion periaatteella tukea tarvitsevat oppilaat opiskelevat nykyään lähes aina omassa “kotiryhmässään”, kuten kerroitkin. 

On muistettava, että tukea tarvitsevat oppilaat todellakin tarvitsevat tukea. Se tarkoittaa lisäresursseja, eli vähintään lisäaikuisen läsnäoloa luokassa, erityisopettajan tai luokka-avustajan tai vaihtoehtoisesti samanaikaisopettajan yhteistyötä opettajan kanssa sekä mahdollisesti muita tukimuotoja luokkaan. On hyvä muistaa, että luokkaan tuotu tuki antaa tukea samalla kaikille siellä oleville oppilaille, myös niille, joilla ei suurta tuen tarvetta. Mielestäni kun tuki tuodaan luokkaan, on hieno ajatus pohjimmiltaan tässä inkluusiossa.

Riikka: Kyllä, ongelmahan on se, että resurssi ei ole tullut, on tullut inkluusio, mutta ei niin paljon käsipareja. Nyt keskusteluissa olen huomannut sellaisia sävyjä, että ehdotetaan paluuta vanhaan, että olisi erilliset pienryhmät erillisen tuen oppilaille. Paluu takaisin erillisiin pienryhmiin ei mun mielestä ole oikea ratkaisu vaan haluaisin, että erityisopetuksen ja yleisopetuksen välillä olisi joustoa. 
Muuramessa on tehty tätä ja malli on todettu toimivaksi. Kerron siitä myöhemmin lisää. 
Pysyvät erityisryhmät sitoo erityisopetus- ja ohjaajaresurssia tosi paljon, ja silloin se resurssi ei ole laajan oppilasjoukon käytössä vaan kohdistuu sille pienelle porukalle. 

Tässä keskustelussa tulee monesti sellainen harha, että on ne hyvät ja hyvin käyttäytyvät oppilaat ja sitten ne huonosti pärjäävät häiriköt, mutta oikeasti oppilasjoukko on tosi paljon kirjavampi, eli on paljon esimerkiksi sellaisia oppilaita, jotka on luokassa ihan nätisti ja yrittää parhaansa mutta on vaikka lukivaikeutta tai muuta oppimisen pulmaa, joka vaikeuttaa sitä oppimista. He ovat niitä näkymättömiä, väliinputoajia. Aineenopettajana olen aika huolissani juuri tästä porukasta. Pahimmillaan oppilaan lukivaikeutta ei huomata koko peruskoulun aikana. Saatika, että oppilas saisi kuntouttamiseen jotain apua lukivaikeuden testaamiseen ja kuntouttamiseen ei tällä hetkellä koulussa ole aina resursseja, ja tämä voi johtaa siihen, että oppilas alisuoriutuu koko koulu-uransa ja ajattelee olevansa vaan tyhmä. 

Irja: Niin, totta. Luokassa lähes jokainen oppilas tarvitsee tukea jossain vaiheessa. Myös ne hiljaiset, hyvin pärjäävät oppilaat. Tästä erillisten pienryhmien haitoista oli Emmi Venäläisen kirjoitus Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 13.2. 
Olen hyvin samoilla linjoilla kirjoituksen kanssa. Siinä kerrottiin, että tuen tarpeet ovat tosiaan yksilöllisiä, mutta tuen tarpeesta ei saa tulla eristävä toimenpide, jolloin se koetaan pahimmillaan rangaistuksena. Näkisin, että jo siitä syystä tuen pitäisi tulla sinne omaan luokkaan. 

Näen, että meillä on Suomessa hyvin kirjatut puitteet esimerkiksi juuri opetussuunnitelmassa. Nämä eivät kuitenkaan kohtaa kuntien ja koulujen resurssien kanssa. Tarvitsisi enemmän vastuullisia ja rohkeita päätöksiä kuntien kohdalla, jotta resurssit kohdistuisivat oikein. 

Riikka: Tuen ongelmien korjaaminen on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta erityisopetus on kyllä ennen kaikkea myös kuntapolitiikan kysymys. Kunnissa päätetään, minkä verran rahaa kouluun satsataan ja miten resurssit kohdennetaan. 

Meillä Muuramessahan on koulupuolella meneillään isoja rakennusinvestointeja, kun Kinkomaan koulua laajennetaan, ja tänä vuonna alkaa Mäkelänmäen uudisrakennuksen rakentaminen. Nämä uudet koulukiinteistöt on ilman muuta hieno asia, mutta myös opetuksen laatu ja resurssit vaativat huolellista tarkastelua.

Muuramehan on ollut sellainen erityisopetuksen mallioppilas 2000-luvulla. Muuramessa kehitettiin erityisopetuksen Tupa-mallia, jota tultiin ihan muualta Suomesta tänne katsomaan. Tässä mallissa erityisopettajan ja koulunkäynninohjaajan muodostama työpari vastasi yhden ikäluokan erityisopetuksesta. Systeemissä yhdistyivät pienryhmäopetuksen ja laaja-alaisen erityisopetuksen hyvät puolet. Sen sijaan, että erityisopetusta olisi järjestetty kiinteissä pienryhmissä, oppilaat liikkuivat tarpeen mukaan oman luokkaryhmänsä ja erityisopetuksen välillä. Tällainen jousto vaikutti positiivisesti paitsi oppimistuloksiin, myös oppilaiden minäkuvaan ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Eli ei tullut sellaista leimautumista oppilaalle itselleen eikä muille ja oppilas pääsi sosiaalistumaan myös siihen tavalliseen luokkaan.

Tuolloin kunnassa oli vahva tahto mallin kehittämiseen, ja haastavien ikäluokkien kanssa työskentelyyn saatiin avuksi ylimääräinen ohjaaja tai resurssiopettaja. Viime vuosina suunnittelu ja päätöksenteko on karannut ylemmille portaille, eivätkä kouluarjen ja oppimisen asiantuntijat, eli opettajat, koe saavansa ääntään kuuluviin. Useita kokeneita erityisopettajia on lähtenyt kunnasta muualle töihin, ja sitä kautta on menetetty arvokasta tietotaitoa.

Jos erityisopetuksesta on leikattu, perustelu on usein ollut se, että Muuramessa on edelleen verrattain paljon erityisopetuksen resurssia. Mun mielestä vertaaminen muihin kuntiin ei aina ole hedelmällistä tai hyvä perustelu. Pitäisi pyrkiä tekemään asiat hyvin, olemaan parhaita, eikä tehdä yhtä huonosti kuin muualla.

Irja: Muuramen Tupa-malli kuulostaa kivalta ja onnistuneelta, tulee minulle mieleeni kokemukseni onnistuneesta vahvasta tuesta oppilaille tavallisen luokkatoiminnan rinnalla. Tässä mallissa yksi erityisopettaja oli vahvasti mukana kahden luokan arjessa. Sen lisäksi kahden luokan luokanopettajat tekivät tiiviisti yhteistyötä keskenään. 

Ei ollut perinteistä “minun luokka”- ajatusta, vaan oppilailla oli kolme aikuista arjessa ja heitä jaettiin tilanteiden mukaan erilaisiin ryhmiin. Usein yksi ryhmistä oli pieni ryhmä, johon jokainen oppilas pääsi vuorollaan. Näin pystyimme tukemaan kaikkien oppilaiden oppimista. Lisäksi malli tuki tosi hyvin oppilaiden sosiaalistumista.
Antamaan vaikeampia tehtäviä niille, jotka etenivät ja taas tukemaan niiden oppilaiden oppimista tuella, joille asiat olivat vaikeita. Mielestäni on tärkeää, että kaikki oppilaat saavat tarvitsemaansa tukea koulussa ja aikaa aikuiselta, jotta tarvittava tuki voidaan kohdentaa ennaltaehkäisevänä ja varhaisenpuuttumisen näkökulmasta, ennen kuin tuen tarve on kasvanut turhan suureksi ja monisyiseksi. 

Riikka: Muuramehan on nyt mukana yhteisopettajuushankkeessa, jonka tarkoituksena on juurruttaa juuri tämänkaltaisia toimintatapoja tännekin. Pitää kuitenkin muistaa, että mikään näistä malleista ei ole säästötoimenpide, vaan pitää mennä aina oppilaan etu edellä. Se on lähtökohta.

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ehdotti reppurahaa, eli oppilaalle korvamerkittyä rahaa, jolla tukea järjestetään. Tällainen malli estäisi sen, että valtiolta tulevaa, opetukseen tarkoitettua rahaa, käytetään kunnassa johonkin ihan muuhun kuin opetukseen.

Irja: Tämä voisi olla toimiva malli. Näin raha ohjautuisi juuri sinne missä sitä tarvitaan ’korvamerkittynä’. Tämä edellyttää selkeää ohjausta valtion tasolta kunnille ja edelleen kouluille. Korvamerkitystä rahasta huolimatta kouluissa perusresurssien tulisi olla riittävät, jotta tuen ohjautuminen olisi arjessa olisi joustavaa ja saavutettavaa kaikille oppijoille. 

Näkisin edelleen hyvänä mallina Tupa-mallin kaltaisen erityisopetuksen tuomisen koulun arkeen. Mallin, jossa tuen vaativuuden kasvaessa se näkyisi myös konkreettisesti opettajamitoituksessa ja ryhmäkoossa. Riittävät resurssit ja joustavat ryhmät, jotka mahdollistaisivat laajan tuen koko oppilasjoukolle, mutta mahdollistaisi myös vahvan tuen niille oppilaille, jotka sitä tarvitsevat. 

Tehdäänkö Muuramesta jälleen opetuksen malli kunta?

Riikka: Kyllä tehdään.

Tämän podcastin teki Muuramen Vihreät