Orimattilan kirjasto- ja kulttuuritalo on tärkeä sivistyksen, yhteisöllisyyden ja tapahtumien keskus. Nyt tämä rakennus on kuitenkin huonossa kunnossa, ja siellä työskentelevät ihmiset kärsivät sisäilmaoireista. Tilanne ei ole enää kestävällä pohjalla – ei työntekijöiden terveyden, eikä kulttuuripalveluiden jatkuvuuden kannalta.
Rakennuksesta on tehty kuntotutkimuksia, jotka osoittavat sen olevan teknisesti heikossa kunnossa. Tämä tekee tilanteesta entistä kiireellisemmän: kulttuurin ja sivistyksen tilat eivät saa jäädä koulu- ja päiväkotiratkaisuiden jalkoihin.
Viime vuosina Orimattila on panostanut merkittävästi liikuntatiloihin, mikä on tärkeää ja arvokasta. Nyt on kuitenkin aika kääntää katse kulttuuriin. Kirjasto- ja kulttuuritalo ansaitsee tulla huomioiduksi kaupungin lähivuosien investointisuunnitelmissa.
Kirjasto ei ole vain paikka kirjoille – se on tila oppimiselle, kohtaamiselle, hiljentymiselle ja yhteisön rakentamiselle. Kulttuuritalo puolestaan tarjoaa tilan taiteelle, tapahtumille ja paikalliselle luovuudelle. Näiden tilojen kunto ja saavutettavuus vaikuttavat suoraan kuntalaisten viihtyvyyteen.
Uutta kulttuuri- ja kirjastotaloa suunniteltaessa olisi tärkeää pohtia sen sijaintia. Rakennus tulisi sijoittaa mahdollisimman lähelle keskustaa, jotta se olisi helposti saavutettavissa niin kävellen, pyörällä kuin autolla. Sijainnissa tulisi huomioida tulevat koulu-, päiväkoti ja yhteisöllisen asumisen ratkaisut. Hyvin sijoitettu rakennus tukee ekologista liikkumista, vahvistaa keskustan elinvoimaa ja tukee lasten sekä nuorten oppimista.
Vihreiden valtuustoryhmä haluaa vedota myös muihin kaupungin päättäjiin: ei unohdeta kirjasto- ja kulttuuritaloa, kun toimitilojen tulevaisuudesta päätetään. Tehdään yhdessä päätöksiä, jotka tukevat terveellistä, ekologista ja kulttuurisesti rikasta Orimattilaa – kaupunkia, jossa jokaisella on mahdollisuus sivistykseen ja yhteisöllisyyteen.