PAIMIO

 

Sini Heino

osastonhoitaja, TtM, HTM-opiskelija

Olen paimiolainen paluumuuttaja, eli opiskelujen ja maailmalla liikkumisen jälkeen oli hyvä palata Paimioon kasvattamaan lapset. Mummun, tädin ja serkkujen läsnäolo oli ihana turvaverkko kouluikäisille ja kouluun ja harrastuksiin pääsi pyörällä. Lasten mukana elämäämme tulivat heidän ystävänsä ja näiden vanhemmat. Parhaimpina aikoina nuorisoneuvoston kokoukset olisi voinut pitää meidän olohuoneessamme…

Nyt elämme sitä vaihetta, että viimeinenkin lapsista on lähtemässä pesästä.

Olen ollut pitkään mukana Paimion kuntapolitiikassa. Velmalan Silja minut aikoinaan pyysi mukaan ja ensimmäinen tehtäväni oli pelastuslautakunnan varajäsenyys vuonna 2001. Tämän jälkeen olen ollut kolmesti mukana vaaleissa, ensimmäisellä kerralla tulin valituksi, toisella kerralla pääsin varavaltuutetuksi ja nyt olen ollut valtuutettuna. Erilaisia luottamustehtäviä on ollut tämän uran aikana useita. Niissä on oppinut aina uutta ja asioihin on voinut yleensä vaikuttaa, toisinaan ei. Demokratiassa enemmistö päättää, vaikka joskus olisi väärässäkin.

Olen tehnyt kolme vaalilupausta:

1. Säilytetään/parannetaan julkista liikennettä:
– jatketaan neuvotteluja Föliin liittymisestä (kts. aloite 2014)
– huolehditaan yhteyksistä myös Saloon

2. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto, ilta-aikoja (klo 18 asti):
– palvelujen tarjontaa asiakaslähtöisesti

3. Kirjaston palvelujen saatavuus (lauantaiaukiolo takaisin)
– palkataan yksi kirjastotyöntekijä, toimi jätettiin täyttämättä syksyn budjettineuvotteluissa

Paimio on hyvä paikka elää ja olla, pidetään siitä kiinni.

 

Aleksi Hermonen

Esittely tulossa

Saara Kerola

Esittely tulossa

Pirkko-Liisa Kronbäck

Esittely tulossa

Tiina Kuosmanen

Esittely tulossa

Mira Lattu

Esittely tulossa

Marika Mulari

Toimittaja, TM, 40 v.
www.facebook.com/ehdokas.mulari/
marikamulari.wordpress.com

Olen 40-vuotias paimiolainen 3 lapsen äiti, taiteen maisteri ja viestintäalan ammattilainen. Muutin Turusta Paimioon kymmenen vuotta sitten ja voin sanoa onnistuneeni rakentamaan oman unelmani Paimioon. Minun unelmaani kuuluu valkoinen talo pellon laidassa, metsän ympäröimänä, pihassa tilaa kotitarveviljelyyn ja muutama kananen munia tuottamassa. Minun unelmaani kuuluvat koulu ja päivähoito, joihon voin lapseni lähettää hyvillä mielin ja turvallinen ja innostava ympäristö, jossa lapseni voivat harrastaa ja viettää vapaa-aikaansa.

Haluan olla mukana rakentamassa elinvoimaista kuntaa, jossa on uskoa tulevaisuuteen ja yhdessä tekemisen meininki. Toimivassa kunnassa kaikkien ääni kuuluu.

Toivoisin, että voisimme saada Paimioon vielä lisää yhteisöllisyyttä. Voisimme kehittää kunnan elinvoimaisuutta rohkeilla ja innovatiivisillakin ideoilla, maaseutukaupungin potentiaalisia vahvuuksia hyödyntäen.

Olen Vihreiden ehdokas, koska tasa-arvo ja ympäristöasiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Ajattelen, että omilla pienillä arjen valinnolla voin tehdä edes vähän esimerkiksi Itämeren suojelemiseksi tai ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Arvostan puhdasta lähiruokaa ja lähiruokatuotannossa näen myös Paimiossa olevan paljon potentiaalia. Omiin lähitulevaisuuden suunnitelmiini kuuluukin juuri lähiruokaa tuottavan yrityksen perustaminen.

Tärkeäksi koen myös koulujen ja päiväkodin toiminnan, sillä niissä kasvavat ne kaikkien rakkaimmat – ja samalla Suomen tulevaisuus. Haluan turvata lapsille hyvän ja toimivan varhaiskasvatuksen ja koulun, sekä pitää yllä resursseja varhaisen puuttumisen mahdollisuuksiin.

Lähellä sydäntäni on myös minulle ja perheelleni tärkeä kirjasto, jonka aukioloihin toivoisin lisää resursseja. Meillä on upea kirjasto, jossa on saatavilla kohtalainen kirjakokoelma, mielestäni on silkkaa hulluutta, että sen käyttöä ei ole mahdollistettua laajemmilla aukioloajoilla.

 

Sari Mäkiö

Esittely tulossa 

Terhi Oinonen

Esittely tulossa

Seppo päätalo

Esittely tulossa

Salla Sipilä

Esittely tulossa

Tiia-Mari Tiittanen

Esittely tulossa