Osta ja kuluta! Kuuluu käsky markkinataloudessa, jonka edellytys on jatkuva talouskasvu. Jos kasvu lopahtaa, on hyvinvointimme vaarassa. Palvelurakenteet saattavat romahtaa. Toisaalta kuuluu viestejä ilmastonmuutoksesta, luonnonvarojen ehtymisestä ja sukupuuttoaallosta. Jos emme muuta elintapojamme radikaalisti, tulee talousjärjestelmä tiensä päähän ympäristön muuttuessa elinkelvottomaksi. Maapallon kantokyky ei kestä kasvavaa kulutusta.
Globaalit ympäristöongelmat ovat suoraan seurausta talouskasvuun keskittymisestä. Siksi huoli kilpailukyvystä, kestävyysvajeesta ja ostovoiman heikentymisestä tulee suunnata talouskasvun hillitsemiseen. Talouden kestävyysvajeesta pitää siirtyä puhumaan ekologisesta kestävyysvajeesta. On huomattava, että ympäristöä ajatellen talouden laskusuhdanteet ovat vain hyvä asia, sillä kasvu ja ilmastopäästöt kulkevat käsi kädessä.
Voiko kasvutaloudessa kokonaispäästöjen vähentäminen olla mahdollista? Kehittyvää teknologiaa tarjotaan usein ratkaisuksi ympäristöongelmiin. Viime aikoina myös kiertotaloutta. Toistaiseksi kokemus kuitenkin osoittaa, että teknisillä ratkaisuilla ei ole pystytty katkaisemaan talouskasvun yhteyttä lisääntyneisiin päästöihin. Asiaan liittyy myös rebound-ilmiö, mikä tarkoittaa sitä, että teknologian tehostaessa tuotantoa, lisääntynyt kulutus kumoaa sen hyödyn.
Saattaa olla, että ainoa ratkaisu on lopulta nollatalous tai peräti hallittu talouslasku. Vaikka kulutuskriittisiä liikkeitä on ollut 1970-luvulta tähän päivään, keskustellaan edelleen liian vähän talousjärjestelmän kokonaisvaltaisesta muutostarpeesta.
Ekologisesti kestävää hyvinvointivaltiota on hahmoteltu seuraavin mallein: degrowth/kohtuutalous, onnellisuustalous, jakamistalous, osallisuustalous, solidaarisuustalous, vihreä talous, ekologinen jälleenrakentaminen. Edellä mainituissa huomioidaan ympäristön asettamat reunaehdot kuluttamiselle. Lähtökohtana se, ettei mahdollinen talouslasku tarkoita hyvinvoinnin laskua vaan perustarpeet täytetään ja hyvinvointi saadaan muusta kuin kulutuksesta, esimerkiksi lisääntyneestä vapaa-ajasta ja ympäristön hyvinvoinnista.
Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävässä yhteiskunnassa poliittisten toimien kannattavuutta arvioidaan sen mukaan, miten päästöjä voidaan rajoittaa nopeasti. Ilmastopolitiikka ulottuu silloin kaikille sektoreille. Asuminen, liikkuminen ja energia ovat hiilineutraaleja. Tuotanto ja työ ohjataan vähähiiliseen suuntaan. Verotuksen painopiste on luonnonvarojen käytön vähentämisessä. Hyvinvointi mitataan muulla kuin bruttokansantuotteella, koska BKT ei kerro esimerkiksi tulonjaosta ja luonnonvarojen kulutuksesta. Yritysten liiketoiminnalle luodaan tarkat eettiset ja materiaaliset reunaehdot. Vaikka näissä raameissa pysyvässä yhteiskunnassa on paljon sääntelyä ja rajoituksia, on sen tulevaisuus nykyistä valoisampi.
Yhteiskuntamme on turvatumpi mitä vähemmän se on sidottu talouskasvuun ja mitä paremmin pidämme huolta ympäristöstä ja toisistamme.
Sini Solala
eduskuntavaaliehdokas (vihr.)