Vihreiden puoluehallitus on kokouksessaan perjantai-iltana 6. syyskuuta nimennyt Juuli Ojansuun, 28, Satakunnan Vihreiden toiminnanjohtajaksi.

Koulutukseltaan Ojansuu on humanististen tieteiden kandidaatti. Toiminnanjohtajaksi Ojansuu siirtyy tuottajan tehtävästä viestintätoimisto Glad Medialta.

– Juuli Ojansuusta Satakunnan Vihreät saa tavoitteellisen, visionäärisen ja innostavan toiminnanjohtajan. Avoin toiminnanjohtajan pesti herätti runsaasti kiinnostusta. Saimme joukon mainioita hakemuksia ja haastattelimme erinomaisia hakijoita. Ojansuun valinta oli selkeä, täsmentää Satakunnan Vihreiden puheenjohtaja Laura Pullinen.

Ojansuu aloittaa tehtävässään syyskuun aikana.

–  Lähitulevaisuuden tavoitteemme on, että jokaisessa Satakunnan kunnassa on mahdollisuus osallistua vihreiden toimintaan ja saada siihen tukea, iloitsee Juuli Ojansuu.

Vihreissä Juuli Ojansuu on toiminut Porin seudun Vihreiden puheenjohtajana vuodet 2018–2019 sekä valtakunnallisen Vihreiden Naisten hallituksen jäsenenä kauden 2019–2020. Lisäksi Ojansuu on toiminut satakuntalaisten vihreiden yhdistysten hallituksissa vuodesta 2016 alkaen.

Aloittaessaan tehtävänsä toiminnanjohtajana, Ojansuu siirtyy sivuun Porin seudun Vihreät ry:n puheenjohtajuudesta.