Vihreät lähtevät syksyn seurakuntavaaleihin nyt suuremmalla panostuksella kuin koskaan aiemmin. Vaalityötä koordinoivat Armon vihreät, puolueen toimintasuunnitelman mukaisesti. Huhtikuun puoluevaltuuskunnan yhteydessä hyväksyttiin vihreä seurakuntavaaliohjelma Unelma vihreästä kirkosta. Myös kirkon parissa vihreillä on tuttuja teemoja: olemme tasa-arvon, avoimuuden ja kestävän maailman puolella. Haluamme kirkon, joka samaan aikaan muuttuu ja kestää, jossa meininki on reilua niin jäseniä kuin työntekijöitä kohtaan ja joka keskustelee avoimesti.

 

Vihreiden ja kirkon suhde ei ole nykyisellään helppo. Uusi poliittinen ohjelma suhtautuu hyvin kriittisesti uskonnollisten yhteisöjen toimintamahdollisuuksiin yhteiskunnassa. On ihmeellistä, että puolue, joka korostaa avoimuutta ja suvaitsevaisuutta kaikessa toiminnassaan suhtautuu torjuvasti ja vähätellen uskonnollisiin yhteisöihin. Esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko tekee paljon hyvää niin syrjäytymisen ehkäisemiseksi kuin maailman hädänalaisimpien auttamiseksi globaalisti.

 

Kirkon parissa on myös paljon jämähtynyttä, vanhakantaista ja epädemokraattista. Juuri siksi meitä vihreitä tarvitaan muuttamaan kirkkoa vuorovaikutteisemmaksi, kutsuvammaksi ja avoimemmaksi. Vihreitä seurakuntapäättäjiä ja -aktiiveja on paljon läpi valtakunnan ja he ovat tehneet kallisarvoista työtä kirkon uudistamiseksi. Työnsarkaa ja tekemisen paikkoja on kuitenkin vielä runsaasti ja useammille vastuunkantajille jaettavaksi.

 

Vihreillä on myös kirkkopolitiikassa paljon tilausta. Kirkko on kiinnostunut ilmastotyöstä, mutta osaamista on heikosti. Maakaupoissa ja kilpailutuksissa ympäristöarvot unohtuvat usein. Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on hähmäistä ja pahimmillaan jopa syrjivää tai loukkaavaa. Ylipäänsä kokeneita päätöksentekijöitä tarvittaisiin kipeästi, erityisesti rakenneuudistusten keskellä.

 

Kirkossa tiedostetaan, että muutosta tarvitaan. Tulevat vaalit ovat keskeinen suunnannäyttämisen paikka: käpertyykö kirkko tosiuskovien pikkuyhteisöksi vai tavoitellaanko aidosti kansalaisten kirkkoa, joka elää ajassa ja muuttuu jäsenistönsä mukaan? Paikalliset vaalit ja näkyvyys omalla asuinalueella tai paikkakunnalla on myös vihreille mahdollisuus nostaa profiiliaan. Kotimaa -lehden tuottaman ovensuukyselyn  mukaan vihreät ovat suosituin puolue papiston keskuudessa. Tilausta meille siis on.

 

Evankelis-luterilainen kirkko on Suomen suurin yhteisö. Jäseniä on yli 4,1 miljoonaa, vaikka kirkosta eroaminen on kiihtynyt jo vuosikymmeniä. Kirkossa seurakuntien päätöksentekijät valitaan joka neljäs vuosi järjestettävissä seurakuntavaaleissa. Niissä äänioikeus on kaikilla 16 vuotta täyttäneillä kirkon jäsenillä, ehdolle saavat asettua täysi-ikäisiet seurakuntalaiset.

 

Vaaleissa äänestysprosentti on perinteisesti matala, 2010 se nousi 17 prosenttiin TV2:n homoillan siivittäessä kirkkokeskustelua juuri vaalien alla. Matala äänestysaktiivisuus kielii paitsi siitä, ettei seurakunnan toimintaa koeta kovin läheiseksi, myös siitä, että vaaleissa uurnille lähtevät vain “tosiuskovat”. Kun vain aktiivit äänestävät, ei muutoksia kirkon toimintaan saada aikaiseksi. Hehän ovat jo tyytyväisiä saamaansa palveluun.

 

Kirkon toiminnan kannalta olisi välttämätöntä, että tavalliset kirkon jäsenet, sinä ja minä, lähtisimme niin ehdolle kuin vaaliuurnille. Kirkon pitäisi näyttää enemmän jäsenistöltään. Tällaista muutosta on tapahtunut esimerkiksi Kallion seurakunnassa, jossa on tempaistu yhdessä paikallisten järjestöjen ja asukkaiden kanssa muun muassa majoittamalla kodittomia ja tarjoamalla kirkkoa alueen aktiivien käyttöön. Seurakunta järjestää hyväntekemisen brunsseja, jossa puolet tuotosta menee hyväntekeväisyyteen ja osallistuu Kallio Block Partyihin tarjoamalla Bajamat. Koppien ovissa luki “Kirkko auttaa hädässä”. Eikö tämä juuri ole arjen kristillisyyttä, jossa seurakunta on mukana ihmisten elämässä? Jotain tällaista liittyy ainakin minun unelmaani vihreästä kirkosta.

 

Katri Korolainen

puheenjohtaja

Armon vihreät