Kirkon ääni
Eilen sai taas lukea kuinka eräs nimeltä mainitsematon ministeri keittää kirkollista soppaa ja saa sillä luvattoman paljon julkisuutta. Moni mieltää tällaisen puheen kirkon viralliseksi kannaksi. Tämä ei pidä paikkaansa. Kirkolla ei ole selkeää yksittäistä puhujaa kantaansa ilmaisemaan. Kirkko on moniääninen, hyvä niin. Yksittäinen ihminen ei voi ottaa omaa Raamatuntulkintaansa koko Suomen ev.lut. kirkon kannaksi. Tällaiset puheet ja kannanotot palvelevat ko. henkilön harjoittamaa valtakunnan- ja kirkollispolitiikkaa. Ne myös edustavat kirkkoon kuuluvien vähemmistön ääntä, joskin kovaäänistä sellaista.
Se miksi kirkon virallinen kanta on kansan tietämättömissä, johtuu kirkon sekavasta johtamis- ja päätäntäjärjestelmästä. Kirkon johtamisjärjestelmää kuvastaa parhaiten iso ja sekava himmeli jonka joku on liimannut kasaan ilman käyttöohjeita. Järjestelmä on myös jämähtänyt jonnekin muutaman vuosisadan taakse. Kirkon virallinen kanta määritellään ylimmillään kirkolliskokouksessa kaksi kertaa vuodessa. Kirkolliskokouksen päätökset ovat kuitenkin usein vaikeasti tulkittavia kompromissiratkaisuja, joita kukaan ei puheissaan tuo kansankielisesti ja selkeästi esiin. Tämä antaa vallan ja mahdollisuuden yksittäisille henkilöille käyttää omia mielipiteitään niin kuin ne olisivat suuremminkin vallalla olevia mielipiteitä.
Kirkko uudistuu, halusivat vanhoilliset sitä tai eivät. Kirkolliskokouksessa on enemmän uudistusmielisiä päättäjiä kuin koskaan. Kirkollinen päätöksenteko on hidasta ja kankeaa ja muutokset tapahtuvat hitaasti. Kuitenkin ainoa keino jolla kirkossa saadaan aikaan muutosta, on tehdä se sisältäpäin. Uskokaa tai älkää, ajastaan jäljessä olevat dinosaurukset kuolevat aikanaan sukupuuttoon. Kirkosta eroaminen vastalauseena vanhoillisille puheille ja vihapuheille ei kannata. Se antaa vain lisää valtaa vanhoillisille. Kirkossa on paljon tilaa uudistusmielisille tekijöille. Vuoden päästä on seurakuntavaalit joissa jokainen kirkkoon kuuluva pääsee käyttämään valtaansa joko äänestämällä tai asettumalla ehdokkaaksi. Rohkaisen teitä kaikkia osallistumaan muutoksentekoon!
Rakkaus ei ole mediaseksikästä, vihapuhe on. Ainakin jos seuraa kirkollisia uutisia. Lööpeiksi päätyvät tuomitsevat vihapuheet. Tämä vääristää kuvaa kirkollispolitiikasta. Toisaalta, se älähtää johon keppi kolahtaa. Viime vuosina uudistusmielinen kirkollispolitiikka on saanut aikaan monia muutoksia ja nostanut julkisuuteen vaihtoehtoisia malleja toimia. Suurimman haloon on nostanut lähetysmäärärahojen jako. Monissa seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä on jätetty rahoittamatta niitä lähetysjärjestöjä jotka eivät toimi tasa-arvon toteuttamiseksi, vaan käytännön toimissaan tuomitsevat homoseksuaalisuuden ja naispappeuden. Vasta maallisen mammonan pois ottaminen on saanut osan lähetysjärjestöistä ainakin näennäisesti tarkistamaan kantojaan.
Kristinuskomme perussanoma, ilman henkilökohtaista Raamattutulkintaa, korostaa anteeksiantoa, armoa ja rakkautta. Raamattua ei ole kirjoitettu käytettäväksi aseena lähimmäisiä vastaan. Yksittäisten jakeiden poimiminen ja siteeraaminen milloin mihinkin omaan tarkoitukseen sopivaksi on vähintäänkin kyseenalaista. Toivonkin kaikkien jakavan lähimmäisilleen vihapuheiden ja tuomioiden sijasta rakkautta, lämpöä, lempeä ja lähimmäisyyttä.
Rakkaudella
~eve~