Tapasimme rautatieasemalla ensimmäisen kerran. Sain lämpimän, ystävällisen halauksen. Tuttavani kautta oli saapunut avunpyyntö, johon oli helppo suostua. Luotettavia, hyviä, tavallisia ihmisiä. Mikä ettei. Olen tavallinen suomalainen ja minä olen elämässä saanut todella paljon. Niin paljon, etten edes sitä tajua.
Saimme tarjota lämpimän suihkun, oman lämpimän huoneen, ilta- ja aamupalan. Niille tavallisille ihmisille, jotka omassa elämässään haluaisivat vain ne puitteet, jotta elämä olisi ihan tavallista: oman kodin sekä työtä, jolla elättää perheensä. Siihen tavallisen elämän toiveeseen ei kuulunut ajatus lähteä kauas pohjoiseen kylmään maahan kadulle paremman elämän epätoivossa.
Eikö jokainen haluaisi pystyä elättämään lapsensa, hankkimaan heille ihan tavallista ruokaa ja katon pään päälle?
Neljä huonetta ja keittiö, kaksi ihmistä ja koira. Helppo kaukolämmitys, viiniä Iittalan laseissa, matkakortit, auto, työpaikka, vapaa-aikaa, kaksi televisiota, astianpesukone, jääkaappi täynnä ruokaa ja pakastimessa vielä ekstrat. Siinä vasta murto-osa perusluksuksesta.
Yritin hakea vieraan kielen sanoja tabletilla online-sanakirjoista. Meillä ei ollut yhteistä kieltä. Vaikka olisi ollutkin yhteinen kieli, elämämme ovat epäinhimillisen kaukana toisistaan ollaksemme samaa lihaa ja verta. Minä en tiedä miltä tuntuu elää vailla mitään mahdollisuuksia. Minä en tiedä, mitä on olla totaalisesti syrjään työnnetty, yhteiskunnankin taholta. Minä en tiedä, mitä on olla silloin kun ei ole mitään.
Yhteisen aamupalahetken aikana ymmärsin sen, että tänäänkin on edessä yksi epätoivoinen päivä vailla mahdollisuuksia. Ei kieltä, ei koulutusta. Ainoastaan velkaa siitä hetkestä, jolloin halusi uskoa johonkin parempaan. Kylmät yöt puistossa ja epäinhimillinen ikävä niitä lapsiaan kohtaan, joille haluaisi vain ruokaa ja oman asunnon.
Voisitko sinä avata kotisi oven edes yhdeksi yöksi? Koko maailman ongelmia ei yksi tavallinen ihminen pysty ratkaisemaan, mutta pienen hetken omastamme voimme jakaa. Ihan vain siksi, että meillä on. Meillä on niin liian kanssa, että emme sitä edes pysty ymmärtämään. Pienen virallisen toivon hippusen näen tulevissa eurovaaleissa ja vain siinä, että valituiksi päätyisi ihmisiä, joilla olisi tahto ja keinoja puuttua niiden jäsenmaiden toimintaan, jotka eivät kohtele kaikkia kansalaisiaan ihmisarvoisesti. Onko sinun ehdokkaallasi tahto toimia syrjään työnnettyjen asianajajana?
Kannustan yhteen mahdollisuuteen oven raottamiseen ja hetken jakamiseen parin viikon päästä:
”Toisenlainen hiihtoloma Helsingissä! Helsingissä vietetään hiihtolomaviikkoa viikolla 8 (17.2.–23.2.). Tuolla viikolla Kallion seurakunta järjestää ”Toisenlaisen hiihtoloman”. Kyse on lomasta pois mukavuusalueelta – ja lomasta pois pakkasesta. Kutsumme helsinkiläisiä ihmisiä majoittamaan kotiinsa viikoksi toisen ihmisen (tai pariskunnan/perheen), joka elää tällä hetkellä ilman asuntoa. Viikko ei muuta yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta se voi olla viesti: se, että ihminen joutuu elämään ulkosalla tai ilman asuntoa, on kohtuutonta. Samalla viikko tarjoaa lepohetken sen miettimisestä, missä ensi yönä yöpyä.”
Tapahtuman tiedot
Lissu Elenius