Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit!
Edessämme on aloite, joka herättää vahvoja tunteita. Luulen, että osaa meistä jopa pelottaa asian esiinnostaminen. Pelko ei kuitenkaan riitä syyksi pistää päätä pensaaseen ja vaientaa mahdollisesti vaikea keskustelu. Päinvastoin, meidän tulisi rohkeasti lähteä tutkimaan ja puolustamaan kirkollemme niin kovin olennaista instituutiota: avioliittoa. Ennen kaikkea tahdon, että instituution sijaan puolustaisimme jäseniämme, heidän perheitään ja parisuhteitaan, niiden kaikissa muodoissa.
Käsittelimme tällä istuntoviikolla Kirkkohallituksen toimintakertomusta, joka toteaa heti alkuun luvussa 3 seuraavaa: “Kirkkohallituksen strategian painopistealueena on ollut kirkon yhteiskuntasuhteiden aktiivinen hoitaminen.“ Edelleen kirkkohallituksen oma strategia linjaa “Tärkein tavoitteemme on kehittyä nykyistä vaikuttavammaksi kirkon yhteiskuntasuhteiden hoitajaksi sekä kasvattaa vaikutusvaltaa tunnettuuden avulla”. Kuten kansliapäällikö alkuviikosta esittelypuheenvuorossa totesi, avioliitto puhututti suomalaisessa yhteiskunnassa vuonna 2014 poikkeuksellisella tavalla. Tämä haastaa ja jopa velvoittaa kirkkoa keskustelemaan avioliitosta juuri nyt, juuri täällä ja juuri sen vaatimalla vakavuudella.
Me olemme ylpeitä yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstämme ja haluamme panostaa siihen. Kirkko ei kuitenkaan ole mikä tahansa lobbari, joka yrittää lypsää etuja itselleen, vaan lähtökohtaisesti aina heikoimmassa asemassa olevien ihmisten puolustaja. Se ei tavoittele omaa etuaan, vaan etsii mahdollisuutta rakkauden tekoihin tässä ajassa. Kuten piispa Häkkinen avajaissaarnassaan muistutti: ”Jeesus evästää työviikkoamme käskyllään: rakastakaa toisianne. Vanha kristittyjen viisaus kuuluukin: Olennaisissa asioissa yhteyttä, sivuasioissa erilaisuutta ja vapautta, kaikissa asioissa rakkautta. Tällaista viisautta me tarvitsemme,”
Minua nämä sanat velvoittavat taistelemaan rohkeasti jäseniemme, heidän parisuhteidensa ja perheidensä puolesta. On myös muistettava, ettei herramme Jeesus ei ollut tasapuolinen. Hän toimi kategorisesti ja aina heikoimpien puolesta. Niin hän teki kohdatessaan halveksittuja, syrjäytyneitä ja sairauden runtelemia ihmisiä. Niin hän teki saarnatessaan Jumalan valtakunnasta, jossa viimeiset tulevat ensimmäisiksi. Ja niin hän teki arvostellessaan yhteiskunnallisia ja uskonnollisia rakenteita, jotka tukahduttivat ihmisten elämää ja tekivät heistä luutuneiden rakenteiden orjia. Ja huomattavaa on, ettemme seksuaalivähemmistöön kuuluvista puhuttaessa puhu syntisistä tai heikoista, vaan seurakuntamme täysvaltaisista jäsenistä ja heidän oikeuksistaan.
On kuitenkin huomionarvoista, että käsittelyssä oleva aloite ei ota kantaa siihen, millainen linja kirkon pitäisi avioliittokysymykseen ottaa. Se ainoastaan esittää, että varautuisimme pian käsillä olevaan keskusteluun ja tukisimme kaikkia kunnioittavaa keskustelua. Vaikka avioliittokeskustelu on kirkon sisällä kipeä, emme voi ohittaa sitä. Suomalaisen yhteiskunnan, eli suurimmalta osin meidän oman jäsenistömme katseet, kääntyivät kirkkoa kohti jo joulun alla tasa-arvoisen avioliitolain kansalaisaloitteen mennessä läpi. Pian meidän on annettava vastauksia. Niitä varten tarvitsemme punnittuja ja erityisesti teologiseen tutkimukseen perustuvia argumentteja kannanmuodostuksemme tueksi. Vaikka tieto voi lisätä tuskaa, se voi myös hälventää ennakkoluuloja ja luoda ymmärrystä välillemme. Pidän keskeisenä, että voisimme tällä selvitystyöllä kääntää seuraavan nelivuotiskertomuksen otsikon Haastetusta kirkosta Vastausten kirkoksi tai vielä parempaa: Jäsenten kirkoksi.
Lopuksi palaan jo piispa Häkkisen siteeraamaan arkkipiispa Martti Simojoen kirkolliskokouksen avajaispuheeseen vuodelta 1968: ”On tärkeää, että erilaiset ja toisilleen vastakkaiset mielipiteet vapaasti ja rehellisesti tuodaan esiin ihmisiin katsomatta, mutta niin on tehtävä rakkaudessa, toinen toisiensa kunnioittamisessa keskenään kilpaillen.”
Katri Korolainen, kirkolliskokousedustaja
Puhe pidetty kirkolliskokouksen täysistunnossa 8.5.2015
—————————————————–
Itse aloitteen voit lukea täältä.