Ääni lukemiselle -vaalipaneeli Hangon kirjastossa

Hangon kirjasto järjesti 2.4.2019 vaalipaneelin koskien kulttuuria, etenkin kirjastoja, lukemista ja kirjoittamista. Panelisteina toimivat eri puolueiden eduskuntavaaliehdokkaat ja vetäjänä Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell. Jokainen ehdokas esitteli kirjan, joka heidän mielestään kuvailee edustamansa puolueen toimintaa. Tilaisuuteen osallistui paljon yleisöä.

 

Panelistit. Kuva: Teemu Köppä.

 

 

Tapahtuma keräsi yleisöä. Kuva: Teemu Köppä.

 

Vihreiden eduskuntavaaliehdokas ja kansanedustaja Johanna Karimäki oli valinnut kirjakseen Naomi Kleinin teoksen Kun ei ei riitä – vastaisku sokkipolitiikalle (2018). Kleinin tuoreessa teoksessa käsitellään nykymaailman ongelmakohtia ja sitä, miten olemme tähän tilanteeseen päätyneet. Klein myös tarjoaa lukijalle uusia toimintamalleja kohti parempaa yhteiskuntaa.

 

Kansanedustaja Johanna Karimäki. Kuva: Jaana Sarnikorpi.

 

Tapahtumassa käytiin hyvää keskustelua pääasiassa kulttuurista, sivuten myös muita poliittisia asioita. Jokaisen ehdokkaan mielestä kirjoitustaito nykyisen digitalisaation keskellä olisi hyvä säilyttää. Jokainen oli myös sitä mieltä, että lähikirjastojen säilyttäminen on tärkeää. Yleisö osallistui hyvin keskusteluun. Kirjojen ja lukemisen sekä kulttuurin tärkeys ihmisille korostui tilaisuudessa.

 

Hangon Vihreiden puheenjohtaja Teemu Köppä ja Vihreiden kansanedustaja Johanna Karimäki. Kuva: Jaana Sarnikorpi.

Posted

in

by