Hangon kaupunginvaltuusto kokoontui tiistaina 10.11 etänä ja kokouksessa päätettiin mm. kaikkia hankolaisia koskettavista veroprosenteista.
Vihreiden kannan toi esille kaupunginvaltuutettu Teemu Köppä, joka omassa puheenvuorossaan korosti, että useasti kauden aikana ehdotettu kunnallisveroprosentin laskeminen tuskin toisi Hankoon juurikaan lisää asukkaita, mutta vaarantaisi kaupungin verotulojen riittävyyden ja sen myötä terveydenhoidon ja muiden peruspalveluiden tuottamisen kunnassa ja voisi jopa kiihdyttää muuttoliikettä muualle.
Vihreiden keinot kasvattaa tuloja ja asukasmäärää nyt ja pitkälle tulevaisuudessa on satsaus lapsiin ja lapsiperheisiin. Pidetään huolta, että meillä on turvallinen ja puhdas ympäristö. Koulujen ja päiväkotien sisäilmatutkimukset tulee saattaa kattavalle tasolle ja kaupungin tulee ryhtyä nopeasti tarvittaviin toimiin.
Kaavoitusta tulee suunnitella ja lisätä siten, että se suosii lapsiperheitä. Kaikki tämä takaa nykyisille hankolaisille perheille houkuttelevamman ympäristön kasvattaa lapsia ja luo pohjan sille, että myös muilta paikkakunnilta katsottuna Hanko nähtäisiin ihanteellisena ja turvallisena paikkana kasvattaa lapsia.
Näin myös veropohja kaupungissa kehittyisi positiiviseen suuntaan, voisimme säilyttää ja parantaa vanhusten- ja terveydenhoidon tasoa ja mahdollistaisi myös kunnallisveroprosentin, joka nykyisellään on liian korkea, tarkastamisen alaspäin sekä takaisi meille itsenäisen kunnan myös tulevaisuudessa.
Teemu Köppä