Yle Västra uutisoi perjantaina 10.1. mittavista päätehakkuista Hankoniemellä. Sinänsä hakkuut eivät olisi tarvinneet erillistä uutisointia – jokainen näki jo loppusyksystä, että puuta kaatui vauhdilla ja maisema muuttui merkittävästi. Näin laajat avohakkuut ovat Suomessa poikkeuksellisia, ja kuten kaikki vastuullisesta metsänhoidosta perillä olevat ymmärtävät, nämä hakkuut rikkovat räikeästi hyvän metsänhoidon suosituksia. Metsä tarvitsee kasvaakseen ravinteita ja biomassaa. Kun kaikki oksat ja risutkin on kerätty, mistä sitä kasvualustaa sinne mahtaa syntyä? Ehkä tässä luotetaan ihmeisiin, mutta useimmat meistä pitäisivät tietoon perustuvaa johtamista toivottavampana.

Artikkelin julkaisun jälkeen sosiaalinen media täyttyi mielipiteistä. Osa piti avointa maisemaa miellyttävänä, mutta monille näky aiheutti järkytystä – ja syystäkin. Metsänomistaja hakkasi maiseman, mutta samalla myös nuoren metsän, joka oli parhaassa kasvuvaiheessa. Tämä käy ilmi avoimesta metsätiedosta, jossa latvusmalli paljastaa metsän olleen hyvässä kasvussa. Taloudellisestikin ajatellen päätös oli lyhytnäköinen: omistajan lompakko olisi voinut lihota huomattavasti enemmän, jos metsä olisi saanut jatkaa kasvuaan. Mutta tällä kertaa raha tässä hetkessä vei voiton. Maisema kärsi. Kaikki hävisivät. Paitsi tilisiirto.

Mutta metsänomistaja teki sen, mihin hänellä oli oikeus. Hakkuita on kai turha moralisoida, jos laki antaa niille tilaa. Ja lakihan antaa – ja usko metsänomistajien moraaliin on korkea. Metsänomistaja kantaa vastuuta tässä tapauksessa oletettavasti siinä vaiheessa, kun metsälain mukaista uudistusvelvoitetta tarkastellaan. Nyt vaan käsiä ristiin ja katsetta taivaaseen, sen verran antaa metsäpohja toivomisen varaa. Metsäkeskusta on myös turha tästä syyttää, se kun valvoo metsälain toetutumista ja neuvoo jos kysytään. Ilmeisesti kukaan ei kysynyt.

Nyt saavummekin suurimpaan ja oleelliseen kysymykseen: miksi kaupunki päätti istua käsiensä päällä, kun tällaiset maa-alueet myytiin? Miksi kaupunki ei käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja hankkinut tätä 450 vaiko 517 hehtaarin arvokasta maa-aluetta hintaan 4 M€, joka siis sisältää arvokkaita metsiä, rantoja ja saaria mukaan lukien jo kaavoitettuja rantatontteja vähättelemättä kuntalaisten marjastus- ja virkistysalueita? Alueen tärkeys korostuu entisestään, kun muistamme, että se sijaitsee Hangon tärkeimmällä pohjavesialueella – paikassa, jossa jokaisen päätöksen pitäisi olla erityisen harkittu ja kaukonäköinen. Mikä onkaan pelkästään puhtaan pohjaveden hinta ilmastonmuutoksenkin rasittaessa ympäristöä.

Kaupunginhallituksen tehtävänä on valvoa kaupunkilaisten etuja ja kehittää kaupunkia pitkällä tähtäimellä. Kaavoitus ja maankäyttö kuuluvat kaupungin keskeisiin vastuisiin, ja juuri tällaisten strategisesti tärkeiden maa-alueiden hankkiminen pitäisi olla itsestään selvä osa vastuullista päätöksentekoa. Näiden metsien ja maa-alueiden arvo ei rajoitu vain laskennalliseen tilastoarvoon; pohjaveden suojelu, luonnon monimuotoisuus ja kestävä maankäytön suunnittelu ovat (tai kuuluisivat olla) peruspilareita, jotka turvaavat yhteiskunnan toiminnan ja tulevaisuuden.

Silti kaupunginhallitus jätti tämän mahdollisuuden käyttämättä. Miksi?

Jos väitetään, että tilanne ja myöhemmät hakkuut tulivat yllätyksenä, ei väite kestä päivänvaloa. Kaupasta on tiedetty ja sitä on kaupunginhallituksessa pohdittu. Omistajataho jätti myös metsänkäyttöilmoitukset heti kaupan jälkeen tammikuussa 2024, ja hakkuut alkoivat vasta syyskuun lopulla. Aikaa toimia oli runsaasti. Ja vaikka hakkuut lopulta alkoivat, ne kestivät kauan. Tämä herättää kysymyksen: missä vaiheessa kaupungin päätöksenteossa herätään? Sittenkö vasta, kun rangat lämmittävät jo kaupungin toimistoa paikallisessa polttolaitoksessa?

Päätöksenteon hitaus ja passiivisuus eivät ole uusia ongelmia, mutta tämä tapaus alleviivaa sitä harmillisen selvästi. Demokratiaan kuuluu, että kuntalaisten ääntä kuullaan ja heidän etujaan myös valvotaan. Kun kaupunginhallitus ei edes tiedota tällaisista hankinnoista tai päätöksistä ajoissa, herää epäilys: kenen etua ja ideologiaa täällä oikein ajetaan?

Olen itse ollut yhteydessä Hangon kaupungin maankäyttöosastoon syyskuussa, ennen hakkuiden alkamista. Kiinnitin huomiota suuriin alueisiin, jotka oli merkitty maankäytön muutokseen tähtääviksi hakkuiksi. Kysyinkin jo silloin, olivatko nämä erityishakkuut mahdollisesti suunniteltuja aurinkopaneelien asennusta varten. Olen myös esittänyt huoleni lokakuussa ympäristönsuojeluun yhä kiihtyvistä hakkuista. Ja valitettavaa kyllä, tuskinpa maanomistajan hakkuut tähän tulevat loppumaan.

Mutta näin jälkiviisana voi todeta, että mikä olisikaan ollut lopputulos, jos kaupunki olisi käyttänyt etuosto-oikeuttaan? Kaupunki olisi omistanut alueen, jolla on valtavasti potentiaalia esimerkiksi virkistyskäytölle tai suojelulle. Tai vaikka loma-asunnoille. Maisema Hankoon olisi säilynyt. Kuntalaisten näkökulmasta kaupungin olisi kuulunut tehdä tästä asiasta julkinen, käsitellä asia kaupunginvaltuustossa ja käydä avointa keskustelua siitä, mikä olisi ollut paras ratkaisu yhteisen edun näkökulmasta. Mutta tämä tilaisuus jätettiin nyt käyttämättä.

“Kun sokea rampaa taluttaa” tuntuukin olevan kaupungin hallintosäännön ydinajatus. Lopputuloksena päädytään juuri sinne, mihin huono päätöksenteko vie: kriisiin, jossa kukaan ei ota vastuuta ja kaikki yrittävät pestä kätensä tapahtuneesta. Kuitenkin on selvää, että vastuu ei katoa, vaikka sitä vältellään ja vähätellään. Kaupunginhallituksen jäsenet kantavat poliittisen vastuun siitä, mitä on tapahtunut – ja vielä enemmän siitä, mitä jätettiin tekemättä.

Mutta mitä tästä voidaan oppia?

Ensinnäkin on aivan välttämätöntä, että kaupunginhallituksen päätökset ja harkinnat tehdään läpinäkyviksi ja avoimiksi. Kaupunkilaisten täytyy tietää, milloin heidän ympäristöään koskevia merkittäviä päätöksiä tehdään. Tällaisista asioista on keskusteltava ajoissa ja julkisesti. Päätöksenteossa tarvitaan rohkeutta ja pitkäjänteisyyttä, mutta myös vastuunkantoa.

Toisekseen kaupungin on otettava kriittiset alueet erityisen tarkkaan seurantaan. Pohjavesialueet, luonnonsuojelualueet ja muut strategisesti tärkeät maa-alueet eivät saa luisua puoli-ilmaisella vastuuttomiin käsiin ilman, että asiaa tarkastellaan huolella. Kuntalaisilla on oikeus tietää, miten kaupunkia kehitetään – ja ennen kaikkea: miksi.

Ja viimeisenä: Jälkiviisaudelle on nyt aiheensa – kaupungin päätöksenteko koskettaa meitä kaikkia. On asioita, joista on keskusteltava julkisesti, ja vallankäyttö kuuluu niihin.  Päätöksenteon pitäisi perustua tietoon ja vastuullisuuteen, ja myös toimintaan sen mukaan, mikä on oikein.

Pohjavesialueet, metsät ja yhteinen maankäyttö eivät ole pelkkiä rivejä budjettikirjassa. Ne ovat kuntalaisten elinympäristöä, joka vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin aina taloudesta terveyteen ja hyvinvointiin. Nyt jälkikäteen voidaan ihmetellä tapahtunutta. Pääasia tässä kaikessa tuntuukin olevan, että mitään ei voitu tehdä – paitsi tietenkin kaikki se, mitä jätettiin tekemättä.

Iina Hedback , pj. Hangon Vihreät

Ps. Jatkan Raittisen ”Toivotaan, toivotaan”-kappaleen hyräilyä. Se kun on soinut päässäni koko päivän.