Casinon kaava

Puheenjohtajan terveisiä:

Hei!

Huomenna 17.8 klo 17.30 järjestetään kaupungin toimesta infotilaisuus Casinon kaavaa koskien kaupungintalon valtuustosalissa.

Olen valtuustossa vastustanut tiukasti hotellin rakentamista Casinon viereiselle tontille, mutta tällä hetkellä tehtyihin päätöksiin on tullut valtuuston hyväksyntä kaikkia hotellihanketta edistäviin toimiin, joita kaupunginjohtaja Strandell esittelijänä kovasti ajaa eteenpäin.

Itse hotellia vastaan ei ole mitään –  ja mikäli markkinat näyttävät siltä, että hotellin rakentamiselle löytyy yksityistä rahoitusta, on tämä erittäin positiivinen asia kaupungin kannalta. Täytyy kuitenkin muistaa, että jo yksi hotellitontti sijaitsee Regatta Span vieressä. Rakennuttajan osalta aloitus näyttää varsin hiljaiselta.

Koko jääkellarin prosessi on edennyt melko erikoisesti tähän mennessä. Rakennusta ja tonttia kaupattiin – tai tarjottiin vuokralle –  jo muutama vuosi sitten. Rakennukselle olisi ollut tuolloin myös ostaja. Kaupungin osalta heittäydyttiin kuitenkin ilmeisen haluttomaksi myydä rakennusta tälle ostajalle. Tämä tehtiin myös virkamiespäätöksenä:  asiaa ei tuotu hallitukseen, saati valtuustoon päätettäväksi. Hieman myöhemmin rakennus vedettiin pois myynnistä.

Seuraavaksi ilmeni jokseenkin erikoinen asia:  Casinon kaava oli avattu uudelleen. Tästä ei löydy hallituksen päätöstä –  joka ainoana osapuolena voi kaavan yleensä edes avata. Kaupunginjohtaja esitteli myöhemmin hallitukselle esityksen, että kaavaa muutetaan jääkellarin tontin osalta niin, että kaava mahdollistaisi myös hotellin rakentamisen tontille. Kaupunginhallitus kuitenkin tuolloin päätti, että kaavamuutosta ei tehdä. Seuraavassa valtuuston kokouksessa Barbro Wikberg otti asian esille ja vaati, että myös valtuusto äänestää kaavamuutoksesta. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kavander kannatti ehdotusta ja äänestämisen jälkeen valtuusto päätti, että kaavamuutos kuitenkin tehdään. Se, että Wikberg (joka on vuosikymmeniä vaikuttanut HTK:ssa), teki tästä myös erikoisen tapauksen ja vahvisti epäilyt tenniskerhon olevan vahvasti mukana hotellihankkeessa – kuten on myös myöhemmin vahvistunut.

Kansallisten kaupunkipuistojen tarkoitus on säilyttää suomalaisissa kaupungeissa kulttuurihistoriallisesti arvokkaita alueita sekä kaupunkiluontoa, joita kaupunkilaiset voivat käyttää virkistysalueina. Tämä on ollut pääidea, kun kaupunkipuistojen kehittäjä; Jukka-Pekka Flander – on ympäristöministeriössä työskennellessään todennut –  ja myöhemmin myös Hangon kaupunki on tähän sitoutunut  Kansallinen kaupunkipuisto -statuksen saatuaan.

Kaupunkikuvan esteettisyys, yhtenäiset viheralueet ja kestävä kaupunkikehitys ovat kansallisen kaupunkipuiston kantavia teemoja. Tästä mainitaan myös Maankäyttö ja rakennuslain 9:nnessä luvussa, jossa mainitaan: ”Kansallinen kaupunkipuisto voidaan perustaa alueelle, jossa on säilynyt ja jossa myös vastaisin kaavoitustoimin on tarkoitus säilyttää valtakunnallisesti arvokkaita viheralueiden ja historiallisten ympäristöjen muodostamia kokonaisuuksia.”

Casinon ympäristö, uimarannat ja Appelgrenintien pitsihuvila-alue vanhoine mäntyineen on hyvin ainutlaatuinen miljöö koko Suomessa – ja yksi tärkeimpiä syitä joista Hanko tunnetaan ympäri Suomen tuoden matkailijoita kesällä tänne runsain määrin.  Alueen vanhimmat männyt ovat saaneet alkunsa jo 1600-luvulla, ja säilyneet niin myrskyjen kuin ihmistenkin aiheuttamien paineiden alla. Alue on keskustan ainoa vastaava, joka on säästynyt uudisrakentamiselta luoden upeat puitteet niin kaupunkilaisten kuin matkailijoidenkin virkistäytymiseen, sekä monipuolisille tapahtumille, joita alueella järjestetään.

Vielä muutama fakta:

-suunnitelmissa on kasvattaa rakennusoikeutta reilusti siihen nähden, mitä nykyinen kaava sallii.

-hotellia suunnitellaan 3,5 kerroksiseksi. Nykyisessä kaavassa sallitaan 2-3 kerrosta.

-suunnitelmassa ei ole lainkaan huomioitu pysäköintialuetta.

-teknisessä lautakunnassa olemme yrittäneet saada toimivaa pysäköintiä alueelle jo nykyisellä automäärällä ja hotellihanke tulee vaan kasvattamaan pysäköintipaikkojen tarvetta.

-Hangon kansallisen kaupunkipuiston hoitosuunnitelmaa ei ole tähän mennessä juurikaan noudatettu ja näin mittava lisärakentaminen sopii siihen todella huonosti.

Toivottavasti saadaan paljon väkeä huomiseen kaava-iltaan ja kärkeviä mielipiteitä ja näkyvyyttä sille, että valtuusto on tehnyt väärän päätöksen.

Tämä kaikki myös avoimen päätöksenteon puolesta, jotta loppuisi ”hyvävelisopimukset” Hangossa.

Terveisin,

Teemu Köppä
puheenjohtaja, Hangon Vihreät – Hangö Gröna ry.


Posted

in

,

by

Tags:

Comments

2 vastausta artikkeliin “Casinon kaava”

  1. Ari Katro avatar
    Ari Katro

    Olen samaa mieltä, ettei Casinonpuistoon pidä suunnitellulla tavalla rakentaa hotellia, eikä mitään muutakaan. Ymmärrän myös, että tennikseen hotellille saattaa olla tarvetta. Jos kerran yksityinen taho on todennut sellaisen liiketaloudellisesti kannattavaksi, ei sellaisen rakentamiselle pidä asettaa esteitä. Ehdotankin, että hotellin sijainniksi muutettaisiin Casinopuiston sijaan tenniskenttien itäpuolella oleva hoitamaton metsäalue Appelggrenintien ja Plagenin välissä. Se olisi sijainniltaan aivan yhtä lähellä tenniskenttiä.

    1. Minna Ruolanto avatar
      Minna Ruolanto

      Samaa mieltä Arin kanssa. Kun kerran kaava voidaan avata tätä hanketta varten, tulee hotellille löytää toinen tontti. Vaihtoehtoja on, kun vaan halutaan katsoa asiaa kokonaisvaltaisemmin.

      Kylpyläpuisto ei ole mikä tahansa alue vaan kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas kokonaisuus. Nyt tehdään erittäin kauaskantoisia päätöksiä alueen luonteen kannalta.