Vuonna 1969 tapahtui Suomen tulevaisuuden kannalta merkittävä käänne: syntyvyyden lasku alle uusintatason. Tilastot ovat vuosittain heilahdelleet ja välillä käännettäkin on tapahtunut, mutta viime vuonna (2022) syntyvyys oli enää vain 1,22 lasta/nainen. Tämä tarkoittaa sitä, että väestö puolittuu jo reilusti alle kahdessa sukupolvessa. Hurja tulevaisuuden näkymä yhdessä kasvavan eliniänodotteen kanssa. Ei lapsia – ei elämää. Varsin yksinkertaista.

Kansantaloudellisesti tarkasteltuna syntyvyyden tulisi palata lukuun 2,2, jotta kestävä tulevaisuuden rahoituspohja turvataan yhden sukupolven aikana. Perhekokoja tarkasteltaessa tämä tarkoittaisi yhden tai kahden lapsen perheiden lisäksi lisääntyviä kolmi- tai useampilapsisia perheitä. Suomalaisten keskimääräinen toive lapsiluvusta on 2,44 lasta/nainen. Toiveet ja todellisuus eivät siis kohtaa.

Kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat muuttuneet aikamme talouspuheiden teemoiksi. Näissä puheissa – ja erityisesti tehdyissä teoissa – eivät kuitenkaan korostu toimet, joilla syntyvyyttä edistettäisiin ja sitä myöten tulevaisuuden rahoituspohja turvattaisiin. Talouspuheet keskittyvät lähinnä tarkastelemaan säästöjä, joita yhteiskunnassa voidaan toteuttaa. Lapset esiintyvät varsin pitkään budjeteissa menoerinä rasittaen valtion ja kuntien taloutta. Tämä näkyy tarpeena tehostaa ja karsia tätä tuottamatonta menoerää. Tämä on mielestäni vastuutonta taloudenpitoa. Lapsi on kuitenkin varsin hyvä investointi: yksi lapsi tuottaa kansantalouteen keskimäärin neljä miljoonaa euroa laskelmien mukaisesti.

Myös Hangossa lapset tuntuvat olevan kuluerä. Yksi esimerkki on teknisessä lautakunnassa ollut ehdotus lakkauttaa leikkipuistoja. Lakkautettavien listalle valittiin puistot, joiden välineistö tarvitsi kipeimmin uudistamista. Ehdotuksessa ei huomioitu puistojen käyttöastetta ja niiden merkitystä yhteisön vakinaisille ja vapaa-ajan asukkaille. Kunnan strategiaan merkitty lapsivaikutusten arviointi (LAVA) jäi kokonaan toteuttamatta. Uskallan myös väittää, että leikkipuistojen verkosto tukee lisäksi matkailua. Päättäjät olivat kuitenkin ajan tasalla. Asia palautettiin valmisteluun äänin 7 – 2.

Lähileikkipuistot ovat kansanterveydellisestä näkökulmasta arvokkaita: liikunnallisia elämyksiä, terveellistä ulkoilua, riemua ja leikkiä. Lähipuistot ovat paikkoja kokea luontoa ja raikasta ulkoilmaa. Ja iso osa sitä kaikkea kaaosta, jota varsin usein lapsiperheissä eletään. Puisto saattaa olla lasten kanssa perhevapaita viettävälle vanhemmalle päivän ainut kodin ulkopuolinen sosiaalinen kontakti ja linkki naapurustoon. Edelleen yli 80 % perhevapaista ovat äitien pitämiä, joten kysymys on myös tasa-arvosta. Puistot voivat olla henkireikiä pikkulapsiperheen usein eristäytyneessä arjen kuplassa, jossa kokemusten kautta tehdään päätöksiä lopullisesta lapsiluvusta.

Taloudellisesti kestävä kehitys tarkoittaakin mielestäni sitä, että yhteiskunnan lapsi – ja perhemyönteisyys lisääntyvät, lapsia ei käsitellä budjeteissa vain kuluerinä – ja luontoa ja ilmastoa, sekä luonnonvaroja vaalitaan myös tuleville sukupolville. Hanko on jo monessa visionsa mukaisesti hyvän elämän kaupunki. Vielä tarvitaan itse elämää ympärivuotisesti tätä visiota tukemaan. Tämä syntyy myönteistä perhepolitiikka tukemalla kaikilla päätöksenteon osa-alueilla.

Iina Ekroos,

kolmen lapsen äiti, kokki, pyykkäri, palvelija, autonkuljettaja, siivooja, apuope, koordinaattori ja henkinen valmentaja. Ja siinä välissä myös jotain muuta.