Ikääntyneiden osallisuus turvallisuuden tuojana

Julkaistu

 

Otsikko on Vanhusneuvostopäivien kutsusta. Vanhusneuvostopäivät pidettiin Helsingissä Kevan tiloissa 22.10.2025. Paikalle oli kutsuttu noin 90 henkilöä  etäyhteydenpäässä osallistui noin 300 henkilöä. Tilaisuuden avasi valtiovarainministeriön ylijohtaja Tero Meltti.  Sitten seurasi sisäministeriön erityisasiantuntija selvitys Ikääntyneiden turvallisuuden tunteesta.  Selvityksen mukaan turvallisuuden tunne vaihteli. Suurin osa tutkituista kuitenkin koki elämänsä ainakin suhteellisen turvalliseksi. Muut esitelmät tarkastelivat turvallisuutta eri näkökulmista.  Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo esitti tervehdyksensä. Paneelikeskustelussa nousi esille vanhusneuvostojen merkitys vaikuttajatoimieliminä niin kunnissa kuin hyvinvointialueilla.  Sekin selvisi, että vanhusneuvostot ja niiden toimiala on laissa säädetty, ei päättäjien hyvän tahdon varassa. Ja vanhusneuvostot voivat tehdä aloitteita, olla aktiivisia ja saada tietoa voidakseen toteuttaa tehtäväänsä. Dialogissa keskusteltiin sisusta ja sen olemuksesta.  Sisu elää ajassa, nyt ympäristö edellyttää erilaista sisua kuin 80 vuotta sitten. Nyt eletään digimaailmassa, jossa ihmisen erehdyttämisen mahdollisuudet ovat kasvaneet huimasti. Nuorista monet ovat nähneet vain digimaailman , mutta vanhempi ikäpolvi on kokenut muunkinlaista elämää. Ei ollut puhelinta televisiosta puhumattakaan. Ja kuitenkin ikääntyneet ovat sopeutuneet maailman muuttumisesta. Digipalvelut vain eivät aina huomioon sitä, että ihmisen kyky toimia voi olla rajoitteista. Ei ole rahaa laitteisiin tai  sormet tai näkö eivät toimi riittävän hyvin.

Se on selvää, että ikääntyneillä on ikään katsomatta samat oikeudet vaikutta ja osallistua kuin muillakin. Sairaiden ikäihmisten hoivasta huolehtiminen ei ole pois nuoremmilta ikäluokilta, päinvastoin. Jokainen sukupolvi tarvitsee omat palvelunsa. Sen sijaan me voisimme miettiä mihin ne rahat sijoitetaan vähenevän väestön maassa, ihmisiin vai betoniseiniin. Lähipuistot, metsät, järvet ja meren rannat, sieltä löytää moni Suomessa elävä ikäihminenkin voimaa tuleviin vuosiin.

PÄIVÄSTÄ ON TALLENNE KATSOTTAVISSA OSOITTEESSA: https://videonet.fi/vanhusneuvosto2025/