Valtuustoraportti 7.10.: Ympäristöpäällikön resursseja leikattiin

| 12.10.2024 | Kokousraportit

Kokouksessa: Riikka, Teea, Luka

Raportti: Teea

Lokakuun valtuustossa vihreästä näkökulmasta huolestuttavin asia oli esitys ympäristöpäällikön resurssien leikkaaminen. Ympäristöpäällikön tehtävää esitettiin muutettavaksi siten, että jatkossa uusi tehtävään palkattava henkilö (edellinen irtisanoutui) käyttäisi Muurameen 60 % työajastaan ja loppu 40 % myytäisiin Uuraisten kunnalle yhteistoimintasopimuksella. Muutoksen syyksi annettiin säästötarpeet. Me vihreät vastustimme leikkausta Elinvoiman ja kestävän kasvun lautakunnassa, kunnanhallituksessa ja valtuustossa.

Näillä leikkauksilla pelkäämme, että jatkossa ympäristöpäällikkö ehtii olla vain lupa- ja valvonta-asioita hoitava viranhaltija.Täysipäiväinen ympäristöpäällikkö tai ympäristöasiantuntija osallistuisi lakisääteisten tehtävien lisäksi kunnan kehittämiseen, jonne ympäristönäkökulman tuominen on todella tärkeää. Tämän lisäksi ympäristöpäällikkö esimerkiksi osallistuisi ympäristöhankkeiden ja hankerahoituksen hakemiseen sekä tulevan ympäristöohjelman toimeenpanoon ylätason koordinointiin, tukemiseen ja seurantaan. Kuntien vastuulle tulevien tehtävien voidaan ennustaa vain kasvavan ympäristöasioiden saralla ja niin kasvaa Muuramen kuntakin. Ehditäänkö leikatuilla resursseilla  myös kehittää, eikä vain reagoida? Saadaanko napattua yhtään kehittämistukea niistä lukuisista rahoitusmahdollisuuksista, joita ympäristöhankkeille olisi tarjolla, kunhan joku ehtisi myös seurata tilannetta ja suunnitella kuntaan sopivia hankkeita asiantuntevasti?

Valtuustossa vasemmistoliitto ja valtuustoryhmä Jakobsson kannattivat esitystämme, mutta äänin 30-5 hävisimme taistelun ympäristöpäällikön resurssien turvaamiseksi.

Muissa valtuuston asioissa mm. hyväksyttiin keskustan kehittämiseen liittyvä asemakaava Hyväksyttiin vesimaksujen 5 % korotus käyttömaksuihin ja n. 15 % korotus perusmaksuihin, jotta vesihuollon korjausvelkaa päästään pienentämään. Lisäksi kuultiin päivitys kunnan strategian toimeenpanosta.

Valtuutettujen kyselytunnilla Luka kysyi kolmessa eri kysymyksessä, miten Muuramen kunta huomioi kuntaan muuttavat uudet asukkaat, sekä onko kuntaan sisään- ja poismuuton syistä tehty tutkimusta. Olisi tärkeää ymmärtää sekä Muuramen asuinpaikaksi valitsemisen mutta myös täältä pois lähtemisen syitä kunnan vetovoiman turvaamiseksi ja pitovoiman parantamiseksi.

 

 

0 kommenttia

Tee sähköpostitilaus blogiin

Kirjoita sähköpostiosoite, johon haluat ilmoitukset uusista artikkeleista.