Avainsana: valtuusto

  • Koulujen ja päiväkotien lakkauttaminen oli vaikea päätös

    Maaliskuun ensimmäisessä kokouksessa listalla oli yksi valtuustokauden suurimmista asioista: varhaiskasvatuksen ja opetuksen niin sanottu palveluverkkouudistus eli päätös joidenkin koulun ja/tai varhaiskasvatuksen yksiköiden lakkauttamisesta ja palvelujen siirtämisestä toiseen paikkaan. Valtuusto päätti varhaiskasvatuksen ja opetuksen palveluverkon supistamisesta lautakunnan ja kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. Päätös tarkoittaa sitä, että perusopetus loppuu Niittyahossa ja Leikarissa, ja varhaiskasvatus keskitetään keskustan alueella Rajalan…

  • Valtuustoraportti 7.10.: Ympäristöpäällikön resursseja leikattiin

    Kokouksessa: Riikka, Teea, Luka Raportti: Teea Lokakuun valtuustossa vihreästä näkökulmasta huolestuttavin asia oli esitys ympäristöpäällikön resurssien leikkaaminen. Ympäristöpäällikön tehtävää esitettiin muutettavaksi siten, että jatkossa uusi tehtävään palkattava henkilö (edellinen irtisanoutui) käyttäisi Muurameen 60 % työajastaan ja loppu 40 % myytäisiin Uuraisten kunnalle yhteistoimintasopimuksella. Muutoksen syyksi annettiin säästötarpeet. Me vihreät vastustimme leikkausta Elinvoiman ja kestävän kasvun…

  • Valtuustoraportti 29.1.2024

    Valtuutettumme: Seija, Riikka, Teea (raportoija) Vuoden ensimmäinen valtuusto hyväksyi kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman, kävi läpi tulevia kaavoitussuunnitelmia ja käsitteli mm. Vihreiden jättämiä aloitteita. Kaavoituskatsauksessa (vuosittainen) esiteltiin vireillä olevat tai lähiaikoina alkavat hankkeet. (Linkki) Yleisemmän tason kokonaisuutta tarkastelee eteläinen keskusta-alueen osayleiskaava. Vireillä olevissa asemakaavoissa luontoarvojen osalta merkittäviä ovat mm. Hirviviidan asemakaava, Olympiakylän asemakaava Kinkomaalla ja liikunta-…

  • Ympäristökuulumisia valtuustosta

        Alkusyksyn valtuuston kokouksissa on käsitelty ympäristönäkökulmasta muutamia kiinnostavia asioita, jotka ansaitsevat oman nostonsa. Ympäristöohjelma kunnalle 2024 Muuramen kunnan uuteen strategiaan voimalla punnerrettu hiilineutraali Muurame -tavoite kääntyy konkretiaan vuosittaisten toimintaa ohjaavien tavoitteiden ja mit tarien kautta. Vuodelle 2023 mittarina oli #kestävämuurame-hashtagin käyttö somessa, ja olimme todella ilahtuneita kuultuamme, että vuodelle 2024 tavoite on Ympäristöohjelman…

  • Valtuustoraportti 16.1.2023

    Muuramen valtuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa kunnan uuteen puurakenteiseen alakouluun Mäkelänmäelle. Istuimme suurilla nousevilla puuportailla valoisassa aulasalissa, hieman kuin politiikan alkulähteillä aikoinaan Antiikin Kreikassa.   Esityslistalla oli kaavoituskatsaus sekä hyvinvointialueen perustamiseen liittyviä virkojen muutosasioita. Aloitimme kaavoituksen vuosikatsauksella, jossa isoimpina aluekokonaisuuksina tälle vuodelle ovat tulossa asemakaavat Tervamäkeen Kesämaan alueelle Rauvanlahdentien molemmin puolin sekä Olympiakylään Kinkomaalle. Lisäksi työn alle on tulossa osayleiskaava Kinkomaa-Sääksvuori, joka liittyy Olympiakylän asemakaavaan.  Vihreiden Anna-Kaisa Tupala esitti huomioita uusista asemakaavoista. Hän aloitti muistuttamalla,…

  • Valtuustoraportti 19.12.2022

    Paikalla: Riikka, Teea, Luka Raportti: Teea Vuoden viimeisen valtuuston isoin asia oli vuoden 2023 talousarvio. Lisäksi listalla oli muita asioita, joissa ryhmämme edustajat tekivät kysymyksiä tai kannanottoja. Talousarvio Kuntien talous mullistuu, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023. Vuoden 2023 talousarvio on alustavasti 3,3 miljoonaa ylijäämäinen. Ylijäämä on varautumista tulevaan, kuten nykyisen sairaanhoitopiirin lakkauttamisen…

  • Valtuustoraportti 20.6.2022

    Kun valtuusto kokoontui kevään viimeisen kerran ennen kesätauolle jääntiä, listalla oli paljon asioita. Tärkeimpänä päätösasiana oli koko kevään kestäneen kuntastrategian valmistelun kruunu, varsinainen strategiasta päättäminen. Vihreä valtuustoryhmä puolusti sitkeästi strategian kirjausta hiilineutraalisuustavoitteesta, jonka pois jättämistä perussuomalaisten ryhmä ehdotti. Teea korosti puheenvuorossaan, että vastuullisen ja edelläkävijyyttä tavoittelevan kunnan kannattaa sisällyttää strategiaansa hiilineutraaliustavoite, jotta vihreä siirtymä voidaan…

  • Uudenlaista ajattelua rakennussääntöihin ja kaavoitukseen

    Anna-Kaisa Tupala Rakentaminen on tarveperustaista toimintaa. Toimijalla ja luvan hakijalla on päämäärä ja tarve rakentaa asumistarkoituksessa uutta, turvata elinkeinotoimintaa, laajentaa elinkeinotoimintaa tai tuoda lisäominaisuuksia vapaa-ajan asumiseen. Rakentaminen turvaa usein välillisesti kunnan elinvoimaa ja taloutta, ja sillä on työllistäviä sekä asumisviihtyvyyteen liittyviä arvoja. Rakentamista säädellään laeilla, kaavoituksella ja kunnan omalla rakennusjärjestyksellä. Rakentamisen tarveperustaisuuden lisäksi tulisi 2020-luvulla…

  • Valtuustoraportti 21.3.2022

    Valtuuston lista oli tällä kertaa lyhyt ja käsittelyssä oli lähinnä aloitteita. Paikalla olivat Teea, Seija ja Riikka sekä valtuustokysymystä esittämässä Anna-Kaisa. Raportin kirjoitti Teea. Enemmän keskustelua herätti Valtuustoaloite Muuramenjoen alueen kehittämiseksi houkuttelevaksi elämyskohteeksi (Kokoomuksen aloite). Vihreiden Teea korosti puheenvuorossaan, että alueen monimuotoisuus on turvattava kehitystyössä. Muuramenjoen alue on monimuotoisuuden näyteikkuna kuten aloitekin totesi, mutta monet…

  • Valtuustoraportti 24.2.2022 

    Läsnä: Riikka, Teea ja Anna-Kaisa / raportti: Anna-Kaisa Vuoden 2022 toisessa valtuustossa oli vain muutama varsinainen asia listalla ja kokous sujuikin jouhevasti läpi. Keskustelua käytiin Vihreän valtuustoryhmän kysymysten ja esityksen perusteella autopaikoista ja rakennusjärjestyksestä. Rakennusjärjestyksen päivittäminen ja tarkistaminen  Anna-Kaisa Tupala esitti kysymyksiä rakennusjärjestyksen yleisistä ehdoista: miten rakennuspaikan luonnonmukaisuus ja luonnon merkittävien kauneusarvojen turvaamista valvotaan ja…