Valtuusto hyväksyi Muuramen ensimmäisen ympäristöohjelman

Julkaistu

Kategoria

Valtuusto kokoontui valtuustokauden viimeiseen kokoukseen maanantaina 26.5.25. Vihreästä näkökulmasta tärkein päätösasia oli ympäristöohjelma, joka sisältää useita sellaisia aiheita ja tavoitteita, joista olemme valtuustokauden aikana tehneet aloitteita. Vihreät on tavoitellut sitä, että esimerkiksi kestävän energiantuotannon, kiertotalouden ja kestävän yrittäjyyden tukeminen tulevat osaksi kunnan toimintaa ja ne huomioidaan säännöllisesti talousarviossa. Ympäristöohjelma on luettavissa täällä.

Pitkällä esityslistalla oli lisäksi vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä raportointia esimerkiksi taloudesta, hyvinvoinnista ja henkilöstöstä.

Uusi valtuusto aloittaa työnsä 9.6.25. Vihreä valtuustoryhmä uudistuu, sillä pitkän linjan valtuutetut Teea ja Seija luopuvat valtuustopaikoistaan, ja vaaleissa valitut Anni ja Anna-Kaisa aloittavat valtuuston uusina jäseninä.

Paikalla: Riikka, Seija ja Luka. Raportin kirjoitti Riikka.