Ikävihreiden 7.10.2021järjestämä webinaari:Vanhuspalvelujen kehitys ja hoivaköyhyys
Professori Teppo Kröger Jyväskylän yliopisto
Aluksi Kröger esitteli itsensä ja ryhmänsä  Jyväskylän yliopistolla. Ryhmä eli Ikääntymisen ja hoivantutkimuksen huippuyksikkö (Center of Exellence in Research of Age Care) on aloittanut 2018 Suomen Akatemian rahoituksella. Muitakin rahoittajia tutkimukselle on. Mukana ovat myös Tampereen ja Helsingin yliopistot. Eri aihepiireihin perehtyviin ryhmiin kuuluu yhteensä n. 60 tutkijaa.
Tarkempaa tietoa hankkeesta löytyy ensimmäisellä kalvolla mainitulta nettisivulta. Tässä linkki kalvoihin.                                Kröger 211007 Hoivaköyhyys 2021
Toissa vuoden hoivakriisi ja erityisesti ikäihmisiin vaikuttava koronapandemia ovat lisänneet yleistä mielenkiintoa yksikön työhön. Tämä alustus keskittyy palvelujärjestelmään ja hoivaköyhyyteen.
Kalvolta 2 näkyy selkeästi vanhuspalvelujen kehitys 1990 alkaen. Vanhainkotien ja terveyskeskusten pitkäaikaisosastot ovat jo lähes merkityksettömiä, ja koko termi laitoshoito on poistettu vireillä olevista sosiaalihuoltolain ja vanhuspalvelulain muutoksista. Laitoshoitoa on tietoisesti pyritty vähentämään, mutta kotihoito ei kuitenkaan ole vastaavasti lisääntynyt.
Palvelujen kattavuus kokonaisuudessaan on alentunut – voinee osin johtua terveiden elinvuosien lisääntymisestä, vaikka loppuvaiheessa joka tapauksessa tarvitaan hoitoa. Palvelujärjestelmä ei pysy väestön ikääntymisen tahdissa.
Tilanne näkyy myös kalvosta 3: kotihoidon osuus kaikissa ikäryhmissä on pienentynyt, nuorimmissa ikäryhmissä jopa alle puoleen (-65,6 ja -50,3 %).
Kalvoissa 4–6 on näkyvissä Pohjoismaiden välisiä vertailuja ja niiden kehitystä. Suomi ei tällaisessa vertailussa menesty kovinkaan hyvin. Em. vertailu näkyy hyvin myös kustannusvertailussa (kalvo 6). Vaikka Suomen osalta näkyy vähäistä nousua, se jää selvästi alle muiden Pohjoismaiden. Jotta pääsisimme muiden tasolle, vanhuspalveluihin pitäisi Suomessa sijoittaa reilu miljardi euroa lisää/vuosi (kalvo 7). Tilanne näyttää erityisen huonolta, kun Suomen tarpeet (iäkkäämpi ja sairaampi väestö) ovat suuremmat kuin muiden Pohjoismaiden.
Kestävyysvajeeseen nähden julkisen sektorin vanhuspalvelut eivät Suomen taloutta tuhoa, etenkään eläkemenojen kehitykseen verrattuna (kalvo 8). Hypätään suoraan kalvoihin 10–12: hoivaköyhyyteen ja sen määrittelyyn: ”Hoivan tarpeet jäävät siksi osittain tai kokonaan täyttämättä, ja ihmiset jäävät vaille tarvitsemaansa apua.” Termiä voidaan verrata englanninkielisiin määrittelyihin.
Lisää määrittelyjä myös hoivaköyhyyden osa-alueille (perushoiva, käytännöllisen avun puute
ja sosio-emotionaalisen tuen puute) löytyy kalvosta 13.
Hoivaköyhyyttä on selvitetty/mitattu kyselytutkimuksilla (kalvot 14 ja 15). Tulokset ovat
kalvoilla 16 ja 17. Uudempien kyselyjen tulokset ovat pian tulossa.
Hoivaköyhyyden lukuarvo saadaan suhteuttamalla niiden lukumäärä, jotka eivät saa
tarvitsemaansa apua, niiden määrään, jotka katsovat apua tarvitsevansa. Luvut ja (17 ja 26
%) eivät ole kovin korkeita, mutta periaatteessa niiden tulisi olla 0. Tulokset ovat kalvolla 18
diagrammina. Niitä on esitelty mm. eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.
Laajempi kansainvälinen vertailu esitetään kalvolla 19. Määrittely- ym. syistä tulokset ovat
hyvin epävarmoja – eri metodit, eri kattavuus yms. Joka tapauksessa Suomen sijoitus ei
näytä mairittelevalta.
Vanhuspalvelulaki ja perustuslaki ovat hyvin kategorisia eikä Suomen tilanne selvästikään
täytä lakien vaatimuksia, ei myöskään Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin eikä YK:n
Ihmisoikeuksien julistuksen vaatimuksia (kalvot 20–24).
Valvontaa harjoittavat lukuisat valtion ja kuntien viranomaiset. Palvelujen valvonta ei
kuitenkaan kohdistu siihen, ketkä jäävät ilman palveluita. Tuleva vanhusasiamies tulee myös
varmaan/toivottavasti vaikuttamaan asiaan.
Kalvoista 25 ja 26 näkyy, että hoivaköyhyys-ongelma on maailmanlaajuinen ja seuraukset
paikoin järkyttäviä.
Kalvon 27 merkinnät tarkoittavat seuraavaa: +: on vaikutusta, -: ei vaikutusta, sulut:
epävarmuutta.
Kalvolla 28 on yhteenvetoa ja kalvoilla 29 ja 30 hoivaköyhyyttä selittäviä tekijöitä.
Yleisimmin esiin tuotu syy avun riittämättömyydelle on: Palvelumaksut ovat liian korkeita!
Kalvon 31 mukaisesti hoivan tarpeet ja hoivan määrä eivät ole tasapainossa. Kalvolla 32 on
lueteltu primäärit syyt hoivaköyhyyteen ja kalvolla 33 keinoja hoivaköyhyyden
vähentämiseen ja kalvon 34 mukaiseen tasapainotilaan pääsemiseksi.
Kokonaisyhteenvetoa on kalvoilla 35–39 ja avun tarpeen määrittelyä kalvoilla 40–44.
Esityksen jälkeen kävimme keskustelua mm.
− palvelumaksuista (tehostettu ja tavallinen palveluasuminen),
− hoivaa tarvitsevien vaikeuksista tarvitsemansa avun hakemisessa (apua ja hoivaa on
haettava monesta paikasta, eri kanavia käyttäen, ei välttämättä auttavia omaisia,
sopimusten tekeminen eri palveluista jne.),
− taloudellisesta esteettömyydestä ja sen puutteesta,
− kotihoidon sisällöstä (palvelua vai sairaanhoitoa),
− palvelumaksuista (suhteessa tuloihin – alennetaanko maksuja vai korotetaanko
tuloja?), hyvätuloisten rooli palvelujen käyttäjinä (kuntien erilaiset ratkaisut – tulevat
hyvinvointialueet poistavat ehkä osan eriarvoisuudesta),
− kodinhoitajien ammattikunnan häviämisestä ja mahdollisuutta palauttaa alalle
kodinhoitajat, jotka kodinhoidon lisäksi hoitaisivat avun hankkimisen byrokratian.
Teksti ja kuva Reino Lampinen. Webinaarin  tekninen toteutus Auni-Marja Vilavaara .

Kuvassa osa osallistujista.