Osallistuin pari viikkoa sitten erääseen EU-seminaariin ja siellä oli tarjolla Marko Ruonalan ja UM:n Eurooppatiedotuksen ”EU-perusteos” vuodelta 2011 (http://eurooppatiedotus.fi/doc/EU_perusteos/#/1/) . Sitä silmäillessäni kiinnitin huomiota mielenkiintoiseen taulukkoon sivulla 71.

Eurostatin 2010 julkaiseman taulukon mukaan vanhushuoltosuhde Suomessa ei ole erityisen hälyttävä suhteessa muihin jäsenvaltioihin – toki hälyttävä yleisellä tasolla kuitenkin. Vuonna 2060 huoltosuhde näyttäisi olevan jopa EU-keskiarvoa pienempi. Ainoastaan muutosvauhti välillä 2010 – 2030 on Suomessa EU:n korkein.

Suomi ei siis näytä olevan erikoisasemassa EU:ssa, mutta lienee selvää, että globaalisti koko Eurooppa on erityisasemassa. Sekä Pohjois- että Etelä-Amerikan valtiot, Aasia ja erityisesti Afrikka ovat nuorten maanosia, ja ennusteet viittaavat siihen, että yhteiskuntien dynamiikka noilla alueilla tulee olemaan toista luokkaa kuin meillä.

Onko meitä siis peloteltu turhaan? Onko tilanne Suomessa poikkeuksellisen paha muihin jäsenvalioihin verrattuna?

Vanhushuoltosuhteen nopeaa kasvua on pidetty yhtenä merkittävimmistä syistä sekä kotimaisille että eurooppalaisille talousongelmille. Jatkuvasti pienenevä osa väestöstä joutuu elättämään jatkuvasti suurenevan osan väestöstä. Tästä aiheutuvia kustannuksia ja muita ongelmia käsitellään päivittäin sekä mediassa että yhteiskunnallisessa keskustelussa.

IKIVI on jo muutaman vuoden ajan keskustellut ongelman käänteisestä puolesta: vanhemman väestönosan merkityksestä yhteiskunnassa, työotsikolla ”Ikäihmiset voimavarana”. Usein juhlapuheissa ja artikkeleiden otsikkotasolla kyllä puhutaan vanhuksista voimavarana, mutta tarkemmin kuunnellessa tai lukiessa paljastuu, että puhutaan melkein yksinomaan vanhuksille sopivasta ravinnosta, liikunnasta ja virkistyksestä, hoidon järjestämisestä, omaishoidosta, lääkityksestä, jopa hyvästä kuolemasta! Sitäkö vanhusten rooli voimavarana on: työllistää elämäntapaneuvojia, jumppaohjaajia, hoitohenkilökuntaa, investointeja hoitolaitoksiin, tukea voittovarojen vientiä veroparatiiseihin jne?

Ikävihreät on pohtinut, mitä muuta hyötyä vanhuksista on yhteiskunnalle kuin palvelujen ja hoidonkohteena oleminen ja verojen maksu eläkkeistä. Positiivisempaa lähestymistapaa perustelee myös se, että pitenevästä eläkeläisajasta suurin osa vietetään suhteellisen terveenä ja aktiivisena. Julkinen keskustelu ja löydetyt haitat ja kustannukset koskevatkin käytännössä niitä muutamia viimeisiä vuosia, jolloin ikäihmiset ovat intensiivisemmän hoidon ja huolenpidon tarpeessa.

Kirjaan tähän positiivisen luettelon löytämistämme ikäihmisten merkitystä korostavista näkökohdista:

• Ikäihmisten rooli puolison, vanhemman tai muun vanhemman omaishoitajana on taloudellisesti yhteiskunnassa merkittävä. Rooli vain korostuu, kun tavoitteeksi on asetettu asuminen kotona mahdollisimman pitkään.
• Ikäihmiset auttavat keski-ikäisiä lapsiaan lastenlasten hoidossa monella tavoin. Ikäihmisten panos on ensiarvoinen etenkin yllättävissä poikkeustilanteissa: kun lapsenlasta ei sairastumisen vuoksi voida viedä päiväkotiin tai laskea kouluun, kun lapsen hoitaja sairastuu, kun äiti tai isä sairastuu jne.
• Ikäihmiset auttavat lapsiaan monessa muussakin elämäntilanteessa. Isovanhempien apua tarvitaan kodin tai mökin remonteissa tai jopa uuden kodin rakentamisessa taikka hoitamaan lastenlapsia, kun näiden vanhemmat haluavat vapaata matkaa, konserttia, teatteria tai vastaavaa varten tai vaikka hartiapankkirakentamiseen.
• Ikäihmiset auttavat usein lapsiaan suoraan taloudellisesti sekä jokapäiväisten hankintojen kohdalla että etenkin isompien rahantarpeiden tullessa vastaan.
• Ikäihmiset siirtävät seuraaville sukupolville tietoa ja kokemusta – kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta. Ikäihmisten seuraaville sukupolville välittämä perinnetieto auttaa normaalielämän kaikissa vaiheissa, syömisessä, pukeutumisessa, asumisessa, kodin askareissa, luonnon antimien keräämisessä ja pyydystämisessä – luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle..
• Ikäihmiset ovat mukana monenlaisessa vapaaehtoistoiminnassa. Esimerkkejä löytyy laidasta laitaan: asuinalueiden siisteydestä ja viihtyisyydestä huolehtiminen, toisten vanhusten auttaminen, kouluvaarina tai –mummona toimiminen, yhdistystoiminta, taloyhtiöiden hallitukset jne.
• Monet kulttuuripalvelut ovat täysin riippuvaisia ikäihmisten osallistumisesta. Katsokaapa vaikka minkä tahansa teatteri-, ooppera- tai konserttiesityksen yleisöä (ehkä rock-konsertteja lukuun ottamatta) – jolleivät ikäihmiset täyttäisi katsomoita, moni teatteri ja konserttisali joutuisi pistämään lapun luukulle tai vaihtoehtoisesti valtion tai kunnan tukea pitäisi korottaa kestämättömälle tasolle.
• Sama koskee aikuisopintoja; työväenopistot, kansalaisopistot ja muut aikuiskoulutuslaitokset joutuisivat merkittävästi tinkimään kurssitarjonnastaan, jolleivät uteliaat ja opinhaluiset ikäihmiset kansoittaisi kieli-, musiikki-, kirjallisuus- ym. luokkia.

Luettelo ei ole alkuunkaan tyhjentävä – tervetuloa täydentämään sitä.

Teemaa on viime aikoina tutkittu paljon. Valtiovaltakin on ollut jo kymmenen vuotta sitten asialla. Vuoden 2004 tulevaisuusselontekoon liitettiin raportti Ikääntyminen voimavarana (VNK:n julkaisusarja 33/2004, http://vnk.fi/julkaisukansio/2004/j33-ikaantyminen-voimavarana/pdf/fi.pdf). Myös sosiaali- ja terveysministeriö on pysyvästi kiinnostunut aiheesta ja on mm. julkaissut selvityksen Vanhuuseläkeläiset yhteiskunnan voimavarana.