Armon Vihreät, IKIVI ja Ikävihreät isännöivät/emännöivät Kirjasto 10:ssä Helsingissä seminaaria eutanasiasta. Aiheenaan oli ennen kaikkea eutanasian sallimisesta tehty kansalaisaloite. Kuulijoita oli n. 30.

Avasin seminaarin ja sen jälkeen puheenjohtajina toimivat Katri Kuusikallio/Armon Vihreät ja Auni-Marja Vilavaara/IKIVI.

Avauksessa totesin, että tuo kansalaisaloite oli annettu 7.11.2016 ja aloitteen käsittelyn kynnysraja 50000 allekirjoitusta oli saavutettu jo joulukuun puolessavälissä. Eduskunnan eli käytännössä sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn aloite ehtii tulevalla syyskaudella.

Kuusikallio totesi, että lukuisten kyselyjen perusteella näyttää siltä, että jopa ¾ kansalaisista tukee aloitteen hyväksymistä. Lisäksi hän mainitsi, että eutanasia ja saattohoito usein sekoitetaan eikä niiden eroa ymmärretä.

Auni-Marja esitteli paikalle kutsutut alustajat:

• Tiina Tasmuth Espoosta, saattohoitoon ja palliatiiviseen hoitoon erikoistunut ylilääkäri, joka on palvellut mm. Terhokodissa.
• Virpi Mäkinen, teologisen etiikan ja sosiaalietiikan lehtori Helsingin yliopistosta, ja
• Terhi Muilu-Teimonen, sairaalapastori.

 

Kaikki alustajat myönsivät vastustavansa aloitteen hyväksymistä.

Tiina: Suomessa n. 100 lääkäriä on saanut erityiskoulutuksen palliatiiviseen hoitoon (Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistys: parantumattomasti sairaiden ja kuolevien ihmisten aktiivista, moniammatillista ja kokonaisvaltaista hoitoa silloin, kun sairaus ei ole enää parannettavissa eikä hoidon päämäärä ole elämän pidentäminen mihin hintaan hyvänsä). Ohjeita hoitoon löytyy myös netistä. Hoitopaikat ovat lisääntyneet viime aikoina nopeasti ja samaan aikaan on otettu käyttöön uusia hoitotekniikoita. Sedaatio on myös yleisesti käytössä.

Hän määritteli eutanasian avustetuksi itsemurhaksi. Se sallittiin ensimmäiseksi Australiassa, mutta kumottiin nopeasti epäkohtien vuoksi. Nykyisin se on sallittu esim.. Hollannissa, Belgiassa ja Oregonissa/USA.

Hänen mielestään suurin vaara eutanasian sallimisessa on ns. kaltevan pinnan syndrooma – mm. Hollannissa tapaukset ovat lisääntyneet voimakkaasti ja sallimisen kriteerit ovat löystyneet.

Virpi: ennen kuin eutanasia hyväksytään, se on määriteltävä täsmällisesti, samoin kuolema (aivokuolema, hengityksen lakkaaminen, sydämen pysähtyminen??). Hän piti aloitteen ehtoja niin tiukkoina, ettei se koskisi montaakaan tapausta. Miten “kärsimys” määritellään? Jo nyt on mahdollista ilmaista hoitotahdossa elvytyskielto – ero eutanasiaan on vähäinen ja joka tapauksessa lääkärin on tehtävä hoitopäätös: jatketaan hoitoa tai lopetetaan?

Perustuslaki lähtee oikeudesta elämään – ei kuolemaan. Saattohoitoon on panostettava enemmän.

Terhi: potilaan vakaumusta on kunnioitettava. Toisaalta on otettava huomioon uskonnon tarjoama näkökulma. Onko kyse fyysisen kärsimyksen lisäksi tai sijasta ahdistuksesta, pelosta, suorastaan kauhusta kuoleman lähestyessä. Myös hän kannatti saattohoidon kehittämistä. Lopuksi hän siteerasi eri uskontoja (luterilainen, katolinen ja ortodoksinen kristillisyys, juutalaisuus, islam) edustavien hengenmiesten, ajattelijoiden ja kirjailijoiden näkemyksiä eutanasiasta, itsemurhasta ym. Useissa uskonnoissa jopa itsemurha on rikos, eutanasiasta puhumattakaan.

Alustusten jälkeen yleisö esitti kysymyksiä. Niissä haettiin rajoja:

• Onko mitään tilannetta, jossa eutanasia voitaisiin sallia?
• Miten tulisi suhtautua lasten eutanasiaan?
• Mikä omaisten rooli?
• Onko saattohoito mahdollista kotihoidossa?
• Riittääkö perusteeksi yksinäisyys?
• Onko Tiinan kuvaamaa ammattitaitoista palliatiivista hoitoa saatavissa muualla kuin Helsingissä ja Espoossa?
• Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?
• Kuka päättää mahdollisesta hoidon lopettamisesta?
• Miten itsemurha eroaa eutanasiasta?
• Vammaisjärjestöjen kanta – vastustava!
• Eutanasia tarkoittaa hyvää kuolemaa – mitä on hyvä elämä?

Alustajat pyrkivät vastaamaan kysymyksiin:

• Nykyinen käytäntö, jossa fyysinen kipu voidaan poistaa, potilas nukutetaan ja lääkitys lopetetaan, ei juuri eroa aloitteen mukaisesta menettelystä. Uusien kipulääkkeiden ja elämää muutamalla viikolla jatkavien syöpälääkkeiden kehitys ja käyttö on kuitenkin hyvin kallista ja pois muusta terveydenhoidosta.
• Eutanasian tarve koskisi hyvin harvoja tapauksia. Käytännössä kuoleminen tapahtuu ”luonnollisessa” järjestyksessä. Toisaalta yleisiä ovat myös tapaukset, joissa potilas haluaisi lopettaa hoidot kuollakseen ”rauhassa”, mutta omaiset vaativat jatkamaan. Lääkärin on tällöin vaikeaa noudattaa potilaan itsensä tahtoa.
• Uskovaisen kuoleminen on ”helpompaa” – kirkko voi avustaa uskomaan kuolemanjälkeiseen elämään. Uskonnottomille ei ole tarjolla vastaavaa lohdutusta.
• Kehittynyttä palliatiivista hoitoa pyritään saamaan myös Keski- ja Pohjois-Suomeen. Nettineuvoja ja videopuhelulla annettavia ohjeita sekä potilaille että hoitajille on kyllä saatavissa koko Suomessa. Koulutusta pyritään lisäämään muihinkin kuin Helsingin yliopistoon. Tampereella sitä on jo saatavilla.
• Itsemurhasta ”pelastuneet” ovat yleensä olleet kiitollisia. Usein kyse huomion hakemisesta tai avunhuudosta.

Lopuksi yksi yleisön edustaja moitti tilaisuutta siitä, että eutanasian sijasta keskityttiin saattohoitoon. Sekä kysyjä että alustajat totesivat, ettei kysymys eutanasiasta koske kovinkaan monia – yleensä kuolema on ”luonnollinen” ja tapahtuu muualla kuin saatto- tai sairaalahoidossa. Verrattain normaalia on, että lopussa sairaala lähettää potilaan terveyskeskukseen tai terveyskeskus kotiin kuolemaan.

Auni-Marja kertoi, että tarkoitus oli saada mukaan yksi eutanasiaa puoltava asiantuntija, mutta siinä ei onnistuttu. Niinpä tilaisuus painottui enemmänkin keskusteluun saattohoidosta.

Oma näkemykseni on, että tilaisuus toi selkeästi esille eutanasiaa vastustavien tahojen argumentit. Erikseen pitäisi saada esille kannattajien näkemykset, etenkin kun enemmistö suomalaisista on aloitteen kannalla.