Ympäristö on turvallisuuden ja talouden perusta. 

Ympäristö on turvallisuuden ja talouden perusta. Ilman elinvoimaisia ekosysteemejä ei myöskään ole terveyttä, huoltovarmuutta eikä kilpailukykyä. Euroopan ympäristön tila 2025 raportissa esitetty tilannekuva peräänkuuluttaa tarttumaan toimeen. Ympäristöministeri Multala avasi tilaisuuden Eurooppasalissa.

Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja Leena Ylä-Mononen esitteli Euroopan ympäristön tilannekuvaa ja kehityssuuntia. Hän totesi, että vaikka päästöjä on onnistuttu vähentämään ja ilmanlaatu on parantunut, useimmat ympäristöindikaattorit osoittavat edelleen luonnon heikkenemistä ja kestämättömiä kulutustasoja. 

Ylä-Mononen korosti, että sääntely ja teknologiset ratkaisut toimivat, mutta niitä on vietävä määrätietoisesti käytäntöön kaikilla sektoreilla. Toimenpiteet ovat kiireellisiä: hyvinvointimme nojaa elinvoimaiseen luontoon, puhtaaseen veteen ja vakaaseen ilmastoon, jotka ovat samalla ihmisten terveyden sekä maanosamme turvallisuuden ja kilpailukyvyn perusta. Raportissa todetaan, että Suomi on kiertotaloudessa strategisesti hyvä mutta käytännössä heikko. Kiertotalous ei toimi.

Ympäristöministeriön tutkimusjohtaja Laura Höijer kertoi raportin tuloksista Suomen osalta. Raportin maaosiosta selviää, että Suomessa on edetty hyvin päästöjen vähentämisessä, uusiutuvan energian osuus energiapaletissa kasvaa ja suomalainen ilmanlaatu on Euroopan huippua. Valitettavasti samaan aikaan Suomessa materiaalien kulutus on EU:n kärkeä, kiertotalousaste jää alle EU-keskiarvon, liikenteen päästövähennykset sakkaavat ja maankäyttösektorin nielut ovat heikentyneet.  Puheessaan Höijer viittasi myös tuoreeseen valtioneuvoston tulevaisuusselontekoon, jossa korostetaan tarvetta edistää kestävyysmurrosta kokonaisvaltaisesti, hillitä ilmastonmuutosta, pysäyttää luontokato ja vähentää saastumista. Hän painotti lisäksi tietoperustaisen päätöksenteon ja vaikutusten arvioinnin merkitystä ympäristöpolitiikan kehittämisessä. 
Maa- ja metsätalousministeriön Tuuli Orasmaa ja Suomen ympäristökeskuksen Aino Juslen painottivat Etelä-Suomen suojeluverkoston vahvistamista ja luonnonhoidon tehostamista talousmetsissä. EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpano nähtiin keskeisenä askeleena luonnon tilan parantamisessa, mutta samaan aikaan rinnalle tarvitaan lisää kannusteita ja toimeenpanon tukea. Myös kehittyvät luonnonarvomarkkinat näyttäytyivät keskustelussa mahdollisuutena. Pienetkin teot, kuten niittyjen perustaminen ja rantaruoppauksen välttäminen, tukevat luonnon elpymistä.  

Ilmanlaatu ja ihmisten terveys
Katriina Kyllönen (Ilmatieteen laitos) ja Suvi Haaparanta (Helsingin kaupunki) muistuttivat, että Suomi on onnistunut ilmansuojelussa, mutta katupöly ja pienpoltto pysyvät sitkeästi ilmanlaadun haasteina. Yläilmakehässä välttämätön, mutta alailmakehässä terveydelle haitallinen otsoni on sitkeä ongelma. Sille ei ole suoraa päästölähdettä, vaan vähentäminen vaatii parempaa ilmakemiaan perustuvaa, tietoon pohjautuvaa ohjausta. Kaupunkisuunnittelussa on huomioitava herkät väestöryhmät, ja arjen valinnoilla (liikkuminen, renkaat, puunpoltto) on yhä suurempi paino hyvän ilmanlaadun ylläpitämisessä. 

Kiertotalous
Jaakko Tuomainen (Borealis) ja Tommi Kauppila (Geologian tutkimuskeskus) pureutuivat kiertotalouden vauhdittamista koskeviin pullonkauloihin. Kiertotaloustuotteiden kysynnän puute, mineraalipohjaisten jätevirtojen massiivisuus ja tarve suunnittelulähtöiselle kiertotaloudelle sekä teollisille ekosysteemeille kaivosten ympärillä, ovat keskeisiä ratkaisuja vaativia haasteita. Keskustelun ydinviestiksi nousi ajatus siitä, että vapaaehtoisuus ei riitä, vaan tarvitaan selkeää ohjausta, jonka avulla kierrätysmateriaaleille luodaan kysyntää. Näin kiertotalouden vauhdittamiseksi tarvittavat investoinnit voivat lähteä liikkeelle.  Tilaisuuden loppupuheenvuoroissa europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Leif Schulman korostivat tutkittuun tietoon perustuvan päätöksenteon ja sitovan politiikan merkitystä. Pietikäisen mukaan ympäristö- ja ilmastotyössä ei enää tarvita uusia periaatteita vaan päättäväistä toimeenpanoa ja systeemisiä ratkaisuja, jotka pureutuvat ongelmien juurisyihin. Hän muistutti, että luonto on yhteiskunnan turvallisuuden, terveyden ja talouden perusta, ja että politiikan on nojattava faktoihin. Schulman jatkoi samaa linjaa ja totesi, että selkeät ja sitovat säännöt ovat käytännössä ne, jotka todella muuttavat todellisuutta. Kieltäminen, rajoittaminen ja luopuminen aiheuttavat eniten vastakkainasettelua ja erimielisyyttä yhteiskunnassa, mutta lähes kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että hyvästä on hyvä pitää kiinni. Ja siitä lopulta on kyse, kun torjutaan ympäristön tilan heikkenemistä. 

Tilaisuuden keskeiset viestit: 


Posted

in

,

by