Kategoria: Tiedotteet

  • Ensimmäinen raisiolainen Vihreän puoluevaltuuston johtoon

    Ensimmäinen raisiolainen Vihreän puoluevaltuuston johtoon

    Raision Vihreiden Heidi Aaltonen valittiin Vihreiden puoluevaltuuston puheenjohtajaksi puoluekokouksessa Hämeenlinnan Aulangolla 7.6.2025. Heidi on ensimmäinen raisiolainen näin korkealla johtopaikalla Vihreässä puolueessa. Olemme todella ylpeitä Heidin menestyksestä ja uskomme, että hän tulee edistämään puolueen sisäistä yhtenäisyyttä sekä vahvistamaan kentän ja puoluejohdon välistä vuoropuhelua. Heidillä on myös näkemystä ja tahtoa edistää vihreiden linjauksia sekä niiden selkeää viestimistä.…

  • Uusi valtuustoryhmä järjestäytyi

    Uusi valtuustoryhmä järjestäytyi

    Raision Vihreiden vuoden 2025 kuntavaaleissa valitut kaupunginvaltuutetut ja varavaltuutetut kokoontuivat torstaina 17.4. Raision kaupungintalolle järjestäytymiskokoukseen. Valtuutetut, Heidi Aaltonen, Jonna Mero, Venla Käyhkö ja Niko Toivonen, sekä varavaltuutetut, Kristiina Engström, Heidi Leyser-Kopra, Mirva Salonen ja Bettina Koskinen, muodostavat uuden kesäkuun alussa työnsä aloittavan valtuustoryhmän. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Jonna Mero ja varapuheenjohtajaksi Venla Käyhkö, sihteeriksi Mirva Salonen.

  • Raision Vihreille valittiin uusi hallitus 2025

    Syyskokouksessa 4.12. valittiin Raision Vihreille hallitus vuodelle 2025. Puheenjohtajana jatkaa pitkäaikainen ja ansioitunut Kristiina Engström. Kokous päätti laajentaa hallitusta yhdellä jäsenellä ja uudeksi hallituksen jäseneksi valittiin Heidi Leyser-Kopra. Muina hallituksen jäseninä jatkavat: Pekka Heikkilä, Tarja Ihander, Venla Käyhkö, Johanna Nukarinen ja Tuula Suomi.  

  • Raision Vihreät asetti uusia ehdokkaita kuntavaaleihin

    Raision Vihreät on 4.12.2024 syyskokouksessaan asettanut kaksi uutta ehdokasta kevään kuntavaaleihin: Heidi Leyser-Kopra ja Bettina Koskinen. Aiemmin syksyllä yhdistys nimesi yhdeksän ehdokasta: Heidi Aaltonen, Kristiina Engström, Minna Hakala, Pekka Heikkilä, Venla Käyhkö, Jonna Mero, Johanna Nukarinen, Mirva Salonen ja Niko Toivonen.  Raisiossa on siis tähän mennessä nimetty 11 vihreää kuntavaaliehdokasta. Vaalit pidetään 13.4.2025 ja ehdokasasettelu…

  • Historian ensimmäinen Talviseminaari järjestettiin Kesärannassa

    Raision seudun Vihreät kokoontui kaksipäiväiseen talviseminaariin, jonka aiheena oli ympäristö ja hyvinvointi. ”Tästä on tarkoitus tehdä vuosittainen tapahtuma työmme tueksi ja paikallisen päätöksenteon kehittämiseksi. Toivomme osallistumista myös kaupungin johdosta” sanoo Raision seudun Vihreiden puheenjohtaja Kristiina Engström. Seminaarissa oli paikalla 14 aktiivia, joukossa mm Varsinais-Suomen vihreiden puheenjohtaja ja vihreän puoluevaltuuskunnan jäsen Pekka Heikkilä, joka toi kuulumiset…

  • Sofia Virta Varsinais-Suomen vihreiden aluevaltuustoryhmän puheenjohtajaksi

    Varsinais-Suomen vihreiden aluevaltuustoryhmä järjestäytyi etänä pidetyssä ensimmäisessä kokouksessaan tiistaina 25.1.2022. Kokous valitsi valtuustoryhmän puheenjohtajaksi kaarinalaisen kansanedustaja Sofia Virran, varapuheenjohtajaksi turkulaisen apulaispormestari Elina Rantasen ja toiseksi varapuheenjohtajakseen turkulaisen terveyskeskuslääkäri Konsta Nylanderin. Puheenjohtaja Sofia Virran mukaan vihreän valtuustoryhmän monipuolisuudesta on apua kun aluevaltuusto lähtee ratkomaan sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen toimintakyvyn turvaamista. – Meillä on valtavasti erilaista…

  • Aluevaalit 2022 – tule tekemään vihreää vaalivoittoa Raisioon!

    Haluatko sinäkin tehdä Raisiosta entistä toimivamman ja vihreämmän kaupungin? Vihreillä on kaupunginvaltuustossa 5 paikkaa. Tarvitsemme juuri sinun apuasi entistä paremman ja vihreämmän kaupungin. Kaikkia tarvitaan – voit valita juuri sinulle sopivan tavan osallistua! Seuraa, tykkää ja liity jäseneksi Seuraa Raision seudun Vihreitä Facebookissa ja Instagramissa, ja tykkää ja jaa sisältöjä. Jos haluat osallistua toimintaan, kannattaa liittyä…

  • Raision seudun Vihreille uusi hallitus

    Torstaina 4.11. pidettiin Raision seudun Vihreiden sääntömääräinen syyskokous Raision kaupungintalon valtuustosalissa. Ennen kokousta osallistujat saivat tiiviin infopaketin sote-uudistuksen etenemisestä Raision sote-johtajalta Juha Sandbergiltä. Syyskokouksen asialistalla olivat ensi vuoden talousarvio, toimintasuunnitelma sekä hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan valinta. Puheenjohtajaksi jatkokaudelle valittiin Kristiina Engström. Hallitus uudistui kahden jäsenen osalta, kun Venla Käyhkö ja Pekka Heikkilä valittiin uusina hallitukseen.…

  • TAPAHTUMA PERUUNTUU: Kynttiläpolku Alppiruusupuistossa 22.10.2021

    Muokattu 22.10.2021: Tapahtuma joudutaan valitettavasti perumaan epävakaisen sään (sateen suuri todennäköisyys) ja tuulen takia. Pahoittelemme peruuntumista! ———— Raision Vihreät tekivät viime vuonna Alppiruusupuistoon kynttiläpolun, joka oli menestys. Tänä vuonna Alppiruusupuisto loistaa perjantaina 22.10.2021 klo 18.00 – 21.30. Tervetuloa yksin, kaksin tai koko perheen kera kokemaan lokakuun hämäryys ja puiston rauhoittava vaikutus. Polun varrelle voi tuoda…

  • Puheenvuoro ympäristön ja luonnon puolesta

    Arvoisa puoluekokous! Minun on vaikea ymmärtää ihmisiä jotka eivät ota ilmastokatastrofia tosissaan: Entä Kiina Ei koske minua Ensin rajat kiinni En voi tehdä mitään Hoidetaan korona ensin Minun oikeuteni Entä talous Kuitenkin, jos jatkamme ylikulutustamme samalla tavalla kapitalistisen markkinatalouden ehdoin: …jatka lukemista…   Puoluekokouksessa 11.-12.9.2021, Pekka Heikkilä,