Keväällä avattiin Kampin kappeli, joka on herättänyt paljon mielenkiintoa. Yli 170000 ihmistä on vieraillut siellä. Heistä jotkut ovat käyneet vain katsomassa kappelia, jotkut ovat halunneet hiljentyä ja jotkut ovat hakeneet keskusteluapua.

Vapaa-ajattelijat ovat halunneet leimata kappelin kirkon hankkeeksi, jonne kaupunki syytää rahaa. Tosiasiassahan kyse on projektista, johon idea syntyi kaupungin puolella ja johon kirkko lähti mukaan. Kirkko on yksin kustantanut kappelin rakentamisen. Kaupunki on mukana siten, että se on palkannut työntekijöitä toimimaan kappelissa ihmisten hyväksi yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa.

Noin neljän kuukauden jälkeen voidaan jo sanoa, että kappeli on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi paikaksi. Yhä enemmän ihmiset hakeutuvat sinne keskustelemaan työntekijöiden kanssa. Kynnys on matala, koska kenenkään ei tarvitse varata aikaa etukäteen tai kertoa edes omaa nimeään. Kappelissa työntekijöiden luo hakeutuu moni sellainen, jonka tilanne ei vielä ole todella paha. Ehkä on vasta jonkinlainen epämääräinen paha olo, jota sitten halutaan tulla purkamaan joko kaupungin tai kirkon työntekijän kanssa. Useimmilla on jo valmiiksi selkeä ajatus siitä, kumman kanssa he haluavat puhua. Työ onkin osoittautunut hyvin ennaltaehkäiseväksi, koska asioihin pystytään tarttumaan jo ennen kuin suuria ongelmia on syntynyt. Voisi sanoa, että työ ei ole ongelmakeskeistä vaan ihmiskeskeistä.

Kaupungin ja kirkon työntekijöiden rinnakkaiselo kappelissa toimii monen ihmisen hyväksi. On paljon kappelista keskusteluapua hakevia, jotka ovat pettyneet joko kaupungin sosiaalitoimeen tai kirkkoon. He saattavat monesti olla kovan tunnekuohun vallassa ja hakeutuvat nimenomaan sen toisen osapuolen luo, johon he eivät ole pettyneet. Esimerkiksi lapsensa huostaanotossa menettänyt vanhempi saattaa haluta ehdottomasti keskustella vain kirkon työntekijän kanssa, joka sitten voi ottaa vastaan sen vahvan tunnelatauksen. Ehkä kyseinen ihminen sen jälkeen onkin sitten valmiimpi lähestymään myös sosiaalityöntekijää, joka voi hoitaa asiaa käytännössä eteenpäin. Tästä on jo esimerkkejä.

Kampin kappelissa tapahtuva kaupungin ja kirkon työntekijöiden yhteistyö on ainutlaatuista ja kannatan ehdottomasti sen jatkamista. Missä muualla esimerkiksi pappi, joka kohtaa kodittoman, joka tulee purkamaan pahaa oloaan, voi heti ohjata ihmisen eteenpäin sosiaalityöntekijän luo, joka pystyy sitten auttamaan ihan konkreettisesti? Nälkäinen ihminen taas tarvitsee apua, johon voi vastata sekä kaupungin että kirkon työntekijä. Monen huolet ovat kuitenkin sellaisia, että molempia toimijoita tarvitaan. Ihmisen hätä on usein sekä ihan konkretian tasolla (esim. ruoka-, raha- tai asuntopula) että henkisellä ja/tai hengellisellä tasolla. On hienoa, että saman katon alla voi saada monenlaista apua.

Liikaa ei voi korostaa sen merkitystä, että Kampin kappelin kynnys on äärimmäisen matala. Paikka on auki vuoden jokaisena päivänä ja sieltä on aina tarjolla keskusteluapua ilman ajanvarausta. Moni syrjäytymisestä huolestunut puhuu kauniista sanoja ennaltaehkäisevästä työstä. Kampin kappelissa ei vain puhuta vaan sitä työtä tehdään ihan konkreettisesti. Tämän toiminnan pitää saada jatkua ja kehittyä.

Laura Mäntylä
Kunnallisvaaliehdokas nro 981 Helsingissä
Armon Vihreiden pj.