Olen seissyt jakamassa esitettäni ja kohtaamassa ihmisiä monessa paikassa: Viikki, Tapanila, Mellunmäki, Myllypuro, Kampin Narinkkatori, Kolmen sepän patsas, Herttoniemi, Siilitie ja Itäkeskus on ainakin kartoitettu. Työssäni pappina olen tietenkin tottunut kohtaamaan ihmisiä ja kuullut monenlaisia elämäntarinoita. Silti monen ajatukset ovat pysäyttäneet ja saaneet pohtimaan asioita entistä syvemmin.

Kampin Narinkkatorilla tapasin miehen, joka oli entinen narkomaani kovassa velkakierteessä ja koki, että hänen elämässään ei ole enää mitään toivoa. Kysyin, mikä häntä voisi auttaa. Ei tullut suoraa vastausta. Hän vain jatkoi mielestään toivottoman tilanteensa kuvailemista. Sitten hän kysyi, mitä asioita minä haluaisin ajaa. Sanoin, että tärkeintä minulle on nuoret ja se, etteivät nuoret syrjäytyisi, ettei yhdellekään nuorelle kävisi niin kuin hänelle itselleen on käynyt. Hän kosketti nyrkillään kevyesti olkapäätäni ja sanoi syvälle silmiini katsoen: ’Nyt puhut asiaa.’

Istuin bussissa Vihreiden liivi päällä. Noin 25-vuotias mies alkoi jutella. Hän kysyi kantaani päihdepolitiikkaan. Alettiin jutella aiheesta ja hän kertoi, että hän menetti kymmenen vuotta elämästään päihteiden parissa. Hän oli päässyt jaloilleen ja teki nyt vapaaehtoistyötä nuorten parissa, etteivät nuoret sortuisi päihteisiin. Totesimme yhdessä, että jokaiselle, jolle päihteet ovat ongelma, pitää pystyä tarjoamaan hoitopaikka, jos se ihminen itse sitä haluaa.

Tapasin Itäkeskuksessa nuorehkon miehen, joka oli maahanmuuttaja Afrikasta. Hän kysyi minulta, mitä ajattelen romaneista. Totesin, että jokainen ihminen on ihmisyytensä kautta yhtä arvokas. Jokaista tulee auttaa ja tukea. Hän sanoi, että hän on nyt 19 vuotta asunut Suomessa ja todennut, että romaneja kohdellaan täällä liian huonosti. Olen samaa mieltä. Kannatan itse positiivista diskriminaatiota eli esimerkiksi romanien erityistä tukemista. Suomen romanipoliittisessa ohjelmassa todetaan seuraavaa: ’Tavoitteena on ottaa käyttöön tukimuotoja romanilasten peruskoulun menestykselliseksi suorittamiseksi, vahvistaa oppilaanohjausta ja oppimista edistäviä tukitoimenpiteitä sekä tukea romaninuorten hakeutumista toisen asteen koulutukseen. Romanivanhempien tiedon lisääminen ja yhteistyön vahvistaminen romaniperheiden kanssa tukevat lasten osallistumista koulutukseen. Romanitaustaisen henkilöstön palkkaaminen kouluun on lasten kannalta erityisen hyödyllistä koulunkäynnin tukemiseksi. He toimivat lasten identiteetin tukijoina, mutta myös kulttuurin tulkkeina pääväestön suuntaan.’ Kannatan lämpimästi näitä ajatuksia.

Mellunmäessä törmäsin nuoreen mieheen, joka kyseli, mitä asioita ajan. Puhuin nuorista ja heidän tukemisestaan, siitä miten kaikilla tulisi olla opiskelupaikka ja heidän opintojaan tulisi tukea. Tämä mies kertoi olevansa 25-vuotias ja että hänellä on vain peruskoulu suoritettuna. Töitä ei saa. Hän aikoi hakeutua ammatilliseen oppilaitokseen. Kannustin häntä siihen. Totesin, että peruskoulussa ja erityisesti myös ammatillisissa oppilaitoksissa pitäisi nähdä vaivaa, että nuorilla olisi hyvä olla, että opinnot sujuisivat. Siihen pitäisi puuttua, jos joku uhkaa pudota pois. Se kun niin helposti johtaa syrjäytymiseen, jos ei saa suoritettua mitään tutkintoa. Kerroin, että pappina olen vetänyt paljon rippikouluja. Siellä käytetään hirveästi aikaa ja energiaa siihen, että nuoret tutustuisivat toisiinsa, että he viihtyisivät keskenään ja heillä olisi turvallinen olo. Samalla lailla pitäisi tehdä töitä kouluissa, että nuorilla olisi siellä hyvä olla. Helsingin kaupunginvaltuuston lisäksi tähtäänkin nimenomaan opetus- tai nuorisolautakuntaan, jotta voisin ajaa nimenomaan nuorten asioita.

Vanha mies Myllypurossa kertoi minulle, että hänen asuntonsa vuokra on kymmenen euroa vaille 1000 euroa. Eläkkeestä hänelle jää käteen 1500 euroa. Siitä pitää sitten maksaa vielä sähkölasku, ostaa lääkkeet ja ruoat jne. Ei ole kuulemma varaa edes Hesariin. Siksi hän olikin hakemassa Metro-lehteä. Ei kenenkään yksin asuvan pienituloisen ihmisen pitäisi joutua maksamaan noin paljon vuokraa, ellei hän nimenomaan halua asua jossain luksusasunnossa. On tuettava halpojen vuokra-asuntojen rakentamista. Helsingin kaupunki ei ole onnistunut tässä riittävän hyvin. Tavoitteesta on jääty kauas ja asia on korjattava.

Minä uskon välittämiseen. Minua on koskettanut se, miten moni ihminen tuolla kaduilla on ollut huolissaan myös muista kuin omista asioistaan, vaikka se omakaan elämäntilanne ei kummoinen olisi. Haluan olla ajamassa heikompien asiaa. Ilmaisu on epämääräinen, mutta olen aina ajatellut, että poliitikkojen tulisi ennen kaikkea ajaa niiden asiaa, jotka eivät omillaan pärjää. Me kaikki emme voi valita omaa osaamme ja luoda itsellemme onnellista ja menestynyttä elämää. Minä olen onnistunut siinä. Siksi minulla on varaa auttaa niitä, joilla on huonot lähtökohdat tai joille elämässä on sattunut jotain sellaista, mikä on painanut heidät alas. Tahdon tehdä töitä heidän auttamisekseen. Näitä ihmisryhmiä on paljon ja olen tässä kirjoituksessani maininnut vain osan heistä. Haluan olla mukana rakentamassa Helsinkiä, jossa välitetään toisista.

Laura Mäntylä
Kunnallisvaaliehdokas nro 981 Helsingissä
Armon Vihreiden pj.