Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrä on maassamme edelleen huomattavan suuri, mutta heidän osuutensa koko väestöstä on vähentynyt ennennäkemättömällä vauhdilla. Uskonnon tai henkisyyden etsintä ei silti ole loppunut. Keskustelut uskonnoista ja katsomuksista ovat edelleen tarpeellisia. Vaikuttavin tapa vähentää pelkoja, ennakkoluuloja ja liikaa eriytymistä on omata hyvät perustiedot uskonnoista ja katsomuksista ja se, että tuodaan erilaisuutta näkyväksi ja tutustutaan toisella tavalla ajatteleviin.
Julkisissa keskusteluissa ongelmalliseksi muodostuu asetelma, missä äärilaitojen mielipiteet nostetaan esiin ja ne saavat runsaasti huomiota. Klikkiotsikoissa kärjistetään tarkoituksellisesti yhtä näkökulmaa ja luodaan vastakkainasettelua. Suurta enemmistöä edustavia, keskitietä etsiviä ja rauhanomaisia näkökantoja ilmaisevia ei vastaavasti tuoda näkyviin.
Uskontojen kesken vastakkaisuudet eivät nykyään useinkaan nouse uskontojen välille. Suurissa maailmanuskonnoissa on löydettävissä paljon yhteistä. Ihminen pyrkii yhteyteen Jumalan kanssa ja määrittelee, mikä hänelle on pyhää. Yhdessä pyritään hyvään elämään ja rauhaan toisten ihmisten kanssa, etsitään selitystä pahuuden olemassaoloon ja miten siihen tulee suhtautua. Uskontoa harjoitetaan itsetutkistelulla ja käytöstä parantamalla. Heikoimmassa asemassa olevia tulee auttaa.
Uskontokeskustelujen ääripäät edustavat kahdenlaista joukkoa: ”uskontoallergikot” ja uskonnon väärinkäyttäjät. ”Uskontoallergikot” vastustavat asenteellisesti kaikkia tai tiettyjä uskontoja tarjoamatta mitään tilalle. He eivät useinkaan ilmaise ja asetu dialogiin toisen kanssa sen katsomuksen kanssa, mihin itse uskovat. Monet uskovat tähtitieteeseen, horoskooppeihin, kiviin, esi-isiin, ennustajiin, ”korkeimpaan voimaan”, universumiin, kohtaloon, omaan itseen, urheiluun, tieteeseen, luonnonlakeihin, rahaan, materiaan, valtaan, politiikkaan, esikuviin. Todennäköisesti hän, joka ei tunnista maailmankuvaansa, –katsomustaan ja elämänkatsomustaan ja arjen uskomuksiaan, käyttäytyy kuitenkin niiden mukaisesti. Sanoittaessamme niitä tiedostamme selkeämmin ja kannamme enemmän vastuuta siitä, mihin käyttäytymisemme ja arvomme perustuvat, mitkä ovat käsityksemme itsestämme, maailmasta ja elämän tarkoituksesta.
Toisessa ääripäässä ovat he, jotka oikeuttavat väärän käytöksen oman tai toisen uskonnon nimissä. He puhuvat uskonnon ”äänellä” aiheista, jotka saatetaan nostaa julkisessa keskustelussa uskonnon yleiseksi kannaksi, siitäkin huolimatta, että viralliset uskontojohtajat olisivat todenneet kannat uskonnon opin vastaisiksi ja sanoutuneet niistä irti. Maailmanuskontojen johtajat sanoutuvat irti kaikesta, mikä on uskonnon nimissä tehtyä väkivaltaa tai yllyttämistä väkivaltaan ja kaikesta, mikä synnyttää ihmisten ja ihmisryhmien välille vihaa ja pelkoa. Pienen joukon kärjistetyt, uskontoa väärin tulkitsemat, julkiset lausumat voivat peitota alleen tuhansien, miljoonien ihmisten rauhanomaisen uskonnonharjoittamisen ja opintulkinnat.
Suomalaisilla on yleensä ottaen perustiedot maailmanuskonnoista, siitä, mihin tiettyyn uskontoon kuuluvien usko perustuu ja miten sitä harjoitetaan. Kulttuurissamme olisi hyvä olla sallittua, jopa luontevaa kysyä uskontokuntaan kuulumattomalta, mikä hän kokee olevansa: ateisti, uskonnoton, agnostikko, vapaa-ajattelija tai minkä katsomuksen edustaja. Uskontoihin kuuluu olemuksellisesti yhteisö. Uskontokuntaan kuulumaton voi haluta olla uskontojen ulkopuolella tai hän saattaa kokea jollain tavalla kuuluvansa yhteisöön olematta sen virallinen jäsen tai jonkin muun yhteisön merkitys on hänelle uskonnollista yhteisöä vastaava. Suomessa jäsenyyttä on totuttu hahmottamaan virallisilla tilastoilla, mutta kuulumista voidaan määritellä muillakin tavoin.
Kuva: Riikka-Maria Kolkka, Suomen Lähetysseura
Uskontokenttämme alkaa näyttää moninaisemmalta, mitä se on myös useimmissa maailman maissa. Vuonna 1970 koko maailman asukkaista 80,7 prosenttia kannatti jotakin uskontoa ja vuonna 2030 määrän arvioidaan nousevan yli 90 prosenttiin, siltikin, vaikka lähes kaikissa pitkälle kehittyneissä teollistuneissa maissa maallistuminen on lisääntynyt. Kristinuskolla on yli 2 miljardia jäsentä ja se on edelleen maailman suurin uskonto, mutta ihmiset kohtaavat eri tavalla uskovia yhä useammin. Arjen uskontodialogi ja yhteistyö on yhteiskuntarauhan kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Katri Kuusikallio, Armon Vihreiden varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu (vihr) Järvenpää
Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä Lukijalta-palstalla 30.1.2020.