Johkaannuin mukaan politiikkaan 15-vuotiaana. Silloin Huittisiin, josta olen siis kotoisin, perustettiin nuorisovaltuusto. Olin mukana kolme kautta, joista keskimmäisen puheenjohtajana. Muistelen noita aikoja lämmöllä. Ne opettivat paljon eikä vähiten siksi, että pääsimme sekä tekemään että vaikuttamaan.
Ensimmäisenä toimintavuotenamme järjestimme kaupungin mittakaavassa varsin ison ja kunnianhimoisen bänditapahtuman. Muistan vieläkin sen heinäkuun, jonka muutama meistä jäsenistä vietti toimistotöissä. Haimme sponsoreita, palkkasimme järjestyksenvalvojat ja kylmälaminoimme passeja. Halusimme tehdä kaiken hienosti ja oikein. Onnistuimme.
Rivakka otteemme noteerattiin ja jo pian pidimme ääntä sen puolesta, että kirjastokäytöstä poistuva rakennus muutettaisiin nuorisotilaksi. Teimme valtavasti vaikuttamistöitä. Opettelimme kantapään kautta argumentointia ja vastasimme meitä epäileviin kantoihin. Kaikki eivät asettuneet nuorten puolelle. Tilalle nähtiin muita, tärkeämpiä käyttökohteita, jotka eivät toisi nuoria keskustaan. Emme lannistuneet ja niin kävi, että tila toimii nuorisotilana tänäkin päivänä.
Puheenjohtajavuonnani istuin kaupunginhallituksen sekä nuorisolautakunnan kanssa valitsemassa nuorisotoimenjohtajaa. Pääsin mukaan valintaprosessiin ensin haastatteluissa, sitten itse päätöksenteossa. Nuoria haluttiin kuulla ja kuultiin. Vaikuttaminen oli konkreettista.
En usko, että ilman kuulluksi tulemisen ja osallistamisen kokemuksia olisin hypännyt kunnallispolitiikkaan 18-vuotiaana. Politiikka on vaikeaa ja monimutkaista. Se voi vaikuttaa tylsältä ja hitaalta. Laskelmat paljastavat, että politiikka muodostaa aikuisten maailman, johon nuori ei välttämättä koe sopivansa.
Kun kuitenkin olin saanut kokemuksen siitä, että nuori ihminen otetaan vakavasti ja halutaan osallistaa päätöksentekoon tasavertaisena kuntalaisena, en koskaan kokenut politiikkaa vastenmielisenä. Se riitti sytyttämään kipinän, joka ei vuosienkaan jälkeen ole sammunut. Ei, vaikka 18-vuotiaana valtuutettuna asetuin sangen isoihin saappaisiin, jotka jalassa taitoin nilkkani varmasti monta kertaa. Uutta opeteltavaa tuli paljon ja se oppiminen ei koskaan ole vielä loppunut.
Lukiossa yhteiskuntaopin lehtorimme sanoi, että nuorten kiinnostus politiikkaan on huolestuttavan vähäistä. Ainakin sosiaalisen median perusteella tämä näyttää ilahduttavasti muuttuneen. Nuorten sukupolvi tänä päivänä puhuu ja kiinnostuu politiikasta tavalla, jota en omasta nuoruudestani tunnista. Jotain on demokratiakasvatuksen osalta siis tehty oikein.
Yhä enemmän meidän pitää osallistaa kaikenlaisia ihmisiä, myös nuoria. Jokainen nuori on myös kuntalainen. Me aikuiset (miten hirveää sanoa tämä ääneen!) emme aina muista emmekä varsinkaan tiedä, millaisia nuorten tarpeet ovat. Meillä ei ole kokemusasiantuntijuutta, kun teemme niitä lukuisia päätöksiä, jotka heihin vaikuttavat.
Pidetään huoli siitä, että kukin suhtautuu demokratiaan ja siihen kasvattamiseen myönteisesti. Ennen kaikkea pidetään huoli siitä, että kuulemme, kohtaamme ja osallistamme. Politiikan tärkeys ei ala siitä hetkestä, kun saamme äänioikeuden. Ei se tuo meille toimijuutta. Huolehditaan siis siitä, että nuoret kokevat voivansa vaikuttaa – ja ennen kaikkea voivat vaikuttaa.
Ida Välimaa (KM, luokanopettaja, yrittäjä)
Kunnanvaltuutettu (vihr.)
Entinen nuori
(Kuva syksyltä 2001 on hävettävän huono, mutta se on otettu Huittisten vanhan kirjaston edessä lehtijuttuun, joka käsitteli edellä mainitsemaani nuorisotila-asiaa.)
