Kyllä: Vihdissä Pride-liputus!

Julkaistu

Kategoria

, ,

Pride-liputus on näkyvä symbolinen tapa osoittaa tukea vähemmistöille ja edistää yhdenvertaisuutta

Vihdissä Pride-liputuksesta päättäminen tapahtui pitkän kaavan kautta. SDP:n Teemu Purjeen tekemä valtuustoaloite liputuksesta tyrmättiin elinvoimalautakunnassa. Kunnanjohtaja toi asian otto-oikeudellaan kunnanhallituksen päätettäväksi – se puolestaan sanoi liputukselle kyllä. Kunnanvaltuustossa asia nousi vielä kerran esiin tehtyjen valtuustoaloitteiden selvityksessä. PS:n esitys aloitteen palautuksesta kaatui äänin 25 – 18. Joten: Vihdissä liputetaan Pride-viikolla!
Valtuuston kokouksessa Vihreiden valtuutettu Satu Mali esitti seuraavan ryhmäpuheenvuoron
”Arvoisat kunnanvaltuuston puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat, nuorisovaltuuston edustajat, lehdistö ja muut kuulijat.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä itsemurhariski voi olla jopa 3–4-kertainen muuhun väestöön nähden. Liian moni seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluva henkilö kokee edelleen syrjintää, kiusaamista ja jopa pahimmillaan henkeen kohdistuvaa uhkaa myös meillä täällä Vihdissä. Tällainen voi heikentää merkittävästä yksilön mielenterveyttä ja työkykyä. Me emme kuntana enää vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista, mutta terveyden edistämisessä ja ongelmien ennaltaehkäisyssä meillä on se suurin vastuu.
Eikä Pride-liputus suinkaan edusta pelkkiä seksuaalivähemmistöjä, vaan kaikkia vähemmistöjä.
Suuret kiitokset kunnanjohtajallemme Erkki Eerolalle rohkeasta nostosta; valtuustoaloitteen otto-oikeudesta kunnanhallitukseen. Liputtamattomuus olisi täysin ristiriidassa meidän kunnan Amor-videomarkkinointikampanjaan ja kuukausia isolla työllä laatimaamme kuntastrategiaan peilaten. Kuntastrategiasta poimittuja osioita:
Kohdassa kunnan arvot:
2. VASTUULLISUUS: Toimintamme on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää.
4. ROHKEUS: Toimimme rohkeasti, luovasti ja ennakoivasti.
Kohdassa hyvinvoivat vihtiläiset:
Kuntalaislähtöisyys näkyy kaikessa toiminnassamme. Yhdessä yritysten ja kolmannen sektorin kanssa luomme edellytykset hyvinvoinnille ja turvatulle elämälle.
Miltä me näyttäisimmekään kuntana ulospäin, jos meidän markkinointikampanjat kuuluttaa Vihtiä Rakkauden pääkaupunkina ja meidän päätöksenteolla sitten viestitään sitä, kenelle rakkaus kuuluu ja kenelle ei. Mielestäni kunnanjohtaja on nimenomaan pääroolissa nostamaan esille epäkohtia, jos meidän kunnan brändääminen on epäjohdonmukaista eri instanssien kesken. On vallan mainiota, että Vihti siirtyy muiden edistyksellisten kuntien mm. Helsingin, Espoon ja Vantaan kanssa samaan sarjaan.
Liputus on meille kaikille Vihti tutuille hyväksi! Teemme niin kuin sanomme ja sanomme niin kuin teemme.
Vihti on Rakkauden pääkaupunki ja näin ollen toivotamme aivan kaikenlaiset uudet kuntalaiset tervetulleiksi meidän Amorin siipien alle suojaan.”