Kategoria: Blogi

  • Vihti positiiviseen nosteeseen

    Seuraava kirjoitus julkaistiin Luoteis-Uusimaassa joulukuussa 2012 Vihti positiiviseen nosteeseen Vaalivuosi 2012 oli vireä ja toimelias vuosi Vihdin Vihreille. Alkuvuodesta kampanjoimme Pekka Haavistoa presidentiksi. Vaalityötä oli ilo tehdä kansaa yhdistävän ja tasa-arvoa edistävän ehdokkaamme puolesta. Myös syksyiset kunnallisvaalit toivat ilonpilkahduksia; saimmehan Vihtiä yhden valtuustopaikan verran vihreämmäksi! Myös yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi ja nyt VihVin hallituksessa on vetovastuussa…

  • Kiitos kannatuksesta!

    Saavutimme Vihdissä kaikkien aikojen parhaan tuloksen: neljä valtuustopaikkaa. Toista valtuustokautta on hyvä jatkaa vihreämmän Vihdin puolesta. Vihdin ryhmässä on uusia valtuutettuja kolme, joiden kanssa yhteistyö sujuu varmastikin yhtä mutkattomasti kuin edellisellä kaudella.  Tässä yhteydessä haluankin kiittää Seija Lukkalaa ja Tiina Veräjänkorvaa keskustelevasta valtuustokaudesta. Parhaillaan on käynnissä paikkajakoneuvottelut ja mahdollisen valtuusto-ohjelman työstäminen. Yritämme Olli-Pekka Hatanpään kanssa…

  • Vihdin Vihreille 4 valtuutettua

    Vihdin Vihreät ehdokkaat keräsivät ennätysmäiset 1048 ääntä, joka oli 8,8 % kaikista Vihdissä annetuista äänistä. Vihreiden paikkamäärä nousi kolmesta neljään.