Kategoria: Ryhmäpuheet
-
Vuoden 2012 talousarvion seurantaraportti ryhmäpuheenvuoro valtuustossa 3.9.2012
Vuoden 2012 talousarvion seurantaraportti 30.6.2012 Talousarvion seurantaraportti antaa meille osviittoja siitä, että kuluvan vuoden tulos näyttää jäävän ennakoituakin negatiivisemmaksi. Vuoden alkupuolen henkilöstökulujen 10 prosentin kasvu selittyy osin tänä vuonna kesäkuussa maksetuilla lomarahoilla, palkantarkistuksilla, raamisopimuksella ja esimerkiksi varhaiskasvatuksen ryhmien määrän kasvulla. Yhteisöverojen reilun 30 prosentin pudotus on suuri, joskaan ei euroissa kovinkaan merkittävä. Yritystoiminnan ja elinkeinoelämän…
-
Vihdin tilinpäätöksen 2011 hyväksyminen
Kunnanvaltuusto 11.6.2012 Vaikka tulos on ennakoitua positiivisempi, voidaan Vihdissä vain vetää henkeä. Kasvukuntamme investointitarve on huomattava ja tulee jatkossa aiheuttamaan suuria paineita kunnan talouden tunnusluvuille ja raja-arvoille. Myös viime vuonna säästettiin henkilöstön talkoilla ja osittain tämä myös heijastuu henkilöstön kasvaneisiin pitkiin sairauspoissaoloihin. Kuten sivulla 7 mainitaan alkaa henkilöstösäästöjen tie olla kuljettu loppuun. Myös uusi kunnanjohtajamme…
-
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2011
Kunnanvaltuusto 11.6.2012 Tarkastuslautakunta on tehnyt työtään huolella ja nostanut esiin useita Vihdin kunnan kehittämisen kannalta oleellisia huomioita. Viime vuoden tulos oli ennakoitua parempi, mistä voidaan iloita. Kertomuksessa on myös mainittu että toimintakulujen kasvu oli matalampi kuin kertaakaan aikaisemmin tällä valtuustokaudella. Toisaalta tähän on vaikuttanut mm. että isoja investointeja on jouduttu siirtämään kuten Ojakkalan päiväkoti/perhekeskuksen rakentamisen…