• Vihdin luottamuspaikkaneuvottelut viivästyvät – taas

    Vihdissä on vuosia puhuttu siitä, että luottamuspaikkaneuvottelut tulisi saada käyntiin hyvissä ajoin ja myös päätökseen ennen vuoden vaihtumista. Nyt kun monessa kunnassa jo tiedetään luottamuspaikkojen haltijat ja henkilöt jo orientoituvat uusiin rooleihinsa, Vihdissä siirrettiin paikkojen jako ensi vuoden alkupuolelle. Kaikkien puolueiden luottamuspaikkaneuvottelijoiden yhdessä sopima luottamuspaikkojen jakokokous 12.12.2008. peruttiin edellisenä iltana tekstiviestillä ja uutta ajankohtaa ei…

  • Palveluita heikentämällä eroon julkisista palveluista?

    Jos julkisten palveluiden toimintaedellytyksiä heikennetään niin, että kuntalaiset eivät saa tarvitsemiaan palveluita riittävän laadukkaina, murennetaan koko hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Kun kunnissakin kiristetään taloutta ja heikennetään esimerkiksi terveyskeskusten toimintaa, peruste julkisten palveluiden olemassaololle häviää ja julkiset hyvinvointipalvelut voidaan lakkauttaa. Eihän kukaan tarvitse huonoja palveluita. Jotta näin ei kävisi on erittäin tärkeää taata Karviaisen ja Puhdin myötä kuntalaisten…

  • Kuntasuunnitteluun lautakunta

    Puheenvuoro valtuustossa 10.11.2008 Nippe Kaavoitusohjelmasta Äskeisten vaalien alla jokainen ryhmä puhui kevytväylien tärkeydestä. On mielenkiintoista seurata mihin se johtaa vai johtaako mihinkään. On yleisesti tiedossa että lasten koulukuljetuksissa voitaisiin säästää huomattavasti jos muksut voisivat ajaa fillarilla kouluun. Nummelan eteläosan kaavassa tulee ehdottomasti huolehtia kevytväylien rakentamisesta myös työpaikka-alueille. Autoilua voidaan vähentää huolehtimalla että työhön ja kouluun…