-
Valtuustossa Ideaparkin sopimus
Käsiteltävänä oleva kehittämissopimus on saanut yleisesti kiittävää palautetta enkä minäkään vaadi sen hylkäämistä. Tuohan kehittämissopimus kiehtovaa vireilläolon tuntua Vihdin kuntaan. Haluan kuitenkin nostaa vireilläolon ja taloudellisten vaikutusten hehkuttamisen rinnalle myös Ideaparkin ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset. Molempien asianmukainen arviointi olisi näin suuresta hankkeesta tehtävä mitä pikimmiten. Ympäristövaikutusten kannalta korostuvat kauppakeskuksen toiminnan aikaiset liikennevaikutukset. Toisaalta Ideapark tarjoaa…
-
Vihreästä yrittämisestä kunnan menestysresepti?
Perheeni on yrittäjäperhe. Yrittäminen vaikuttaa arkeemme, ja luo uskoa tulevaan ja omiin mahdollisuuksiimme muovata sitä. Pienen asiantuntijayrityksen tavoite on paitsi elannon, myös hyvän ja mielekkään elämän luominen itselle ja muille edistäen samalla ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Kansantaloudellisesti ajatelleen pienet ja keskisuuret yritykset ovat erittäin tärkeitä. Ne työllistävät ja tuottavat. Niissä on mahdollista hankkia elanto omaehtoisen,…
-
Nollaenergiatalot tavoitteiksi
Matalaenergia- ja passiivitalot Katselin netistä VTT:n määritelmiä talojen energiatehokkuudesta ja rakentamisen ohjeista. Linnanniitun ekokylän suunnitelmia tehdään koko ajan ja tietoa karttuu. Olemme konsultin avustuksella ottaneet selvää vaihtoehdoista, istuneet Tekesin ”kestävä yhdyskunta” seminaarissa ja jutelleet lukuisten asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa. Alun perin v. 2000 paikkeilla kun ekokylän hanketta viriteltiin, ei julkisuudessa vielä näkynyt näitä otsikon käsitteitä.…
