-
Lyhyt katsaus kuluvaan valtuustokauteen
Viimeinen valtuustovuosi pyörähtää kohta käyntiin ja uuden kuntavaalit lähestyvät. On aika katsoa, mitä Vihreä valtuustoryhmä on saanut aikaan. Vaalilupaukset Vaaliohjelmassamme lupasimme keskittyä kouluolojen parantamiseen, edistää seniorineuvolan syntymistä, edistää ekokylä-hanketta ja kevyen liikenteen verkoston rakentamista. Vaadimme myös yhteistyön tiivistämistä lähikuntien kanssa ja panostuksia julkiseen liikenteeseen. Mitä syntyi? Kolmen valtuutetun ryhmä on saanut kokoonsa nähden paljon aikaiseksi.…
-
Yhteisöllistä senioriasumista tarvitaan
Kannatan kahden Korhosen (HS 13.10 ja 24.10) ajatuksia joissa pohdittiin yhteisöllisyyden vahvistamista ja seniori-ikäisten taitojen hyödyntämistä. Me olemme Vihdin ekokylän suunnittelussa pitäneet tärkeänä juuri samoja ajatuksia ja nyt niitä lähdemme toteuttamaan. Lisämausteena suunnitelmissa on päivähoidon ja seniorielämisen aktiivinen yhteensovittaminen. Amerikkalainen vieras kertoi taannoin Hesarissa toiminnasta heilläpäin. Siellä oli jo vuosia harjoitettu tiivistä yhteistoimintaa lastenhoidon ja…
-
Ekokylä Linnanniitun kuulumisia
Vihdin kunnanvaltuusto on hyväksynyt ekokylän kaavan kesäkuussa. Kunnanhallitus hyväksyi sopimusluonnoksen alueen koemarkkinoinnista syyskuun alussa. Yksityiskohtia sopimuksen osalta vielä hiotaan. Mutta markkinointi pääsee vauhtiin lokakuun 26-28 päivinä Myyrmäen asuntomessuilla. Kunta aloittaa viemäri- ja katutyöt syksyllä 2007 ja tontinmyynti käynnistyy 2008. Kunta on tontinmyyjä mutta Osuuskunta Linnanniittu on mukana huolehtimassa siitä, että rakentaminen tapahtuu hyvin ekologisesti. Tontinostajat…
