• Vihdin Vihreillä 17 ehdokasta kunnallisvaaleihin

    Tiedote 19.9.2012 Vihreiden listalta pyrkii Vihdin kunnanvaltuustoon 17 ehdokasta, 10 naista ja 7 miestä. – Ehdokkaamme ovat asiantuntevia, edustavat monipuolisesti eri aloja ja tulevat eri puolilta Vihtiä, puheenjohtaja Heidi Sume-Hänninen toteaa. Vihdin Vihreiden tavoitteena on saada vaaleissa kaksi paikkaa lisää eli yhteensä viisi valtuutettua.

  • Vuoden 2012 talousarvion seurantaraportti ryhmäpuheenvuoro valtuustossa 3.9.2012

    Vuoden 2012 talousarvion seurantaraportti  30.6.2012 Talousarvion seurantaraportti antaa meille osviittoja siitä, että kuluvan vuoden tulos näyttää jäävän ennakoituakin negatiivisemmaksi. Vuoden alkupuolen henkilöstökulujen 10 prosentin kasvu selittyy osin tänä vuonna  kesäkuussa maksetuilla lomarahoilla, palkantarkistuksilla,  raamisopimuksella ja esimerkiksi varhaiskasvatuksen ryhmien määrän kasvulla. Yhteisöverojen reilun 30 prosentin pudotus on suuri,  joskaan ei euroissa kovinkaan merkittävä.  Yritystoiminnan ja elinkeinoelämän…

  • Millä tuotamme sähköä tulevaisuudessa?

    Ei ydinvoimalla, eikä fossiilisilla polttoaineilla, mutta ainakin aurinko-, tuuli-, vesi- ja aaltovoimalla. Ehkä myös kukkasilla, joiden avulla voidaan tuottaa aurinkosähköä biologisten prosessien avulla. Lue asiasta lisää Tekniikan ja talouden artikkelista. http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/vapise+kipparikalle+ndash+pinaatista+tehdaan+tulevaisuudessa+aurinkosahkoa/a835472?s=u&wtm=tt-07092012 Tarvitsemme uusia ja vanhoja innovaatioita säästäväisyyden rinnalle, jotta sähköä riittää jatkossakin.