-
Vihdin tilinpäätöksen 2011 hyväksyminen
Kunnanvaltuusto 11.6.2012 Vaikka tulos on ennakoitua positiivisempi, voidaan Vihdissä vain vetää henkeä. Kasvukuntamme investointitarve on huomattava ja tulee jatkossa aiheuttamaan suuria paineita kunnan talouden tunnusluvuille ja raja-arvoille. Myös viime vuonna säästettiin henkilöstön talkoilla ja osittain tämä myös heijastuu henkilöstön kasvaneisiin pitkiin sairauspoissaoloihin. Kuten sivulla 7 mainitaan alkaa henkilöstösäästöjen tie olla kuljettu loppuun. Myös uusi kunnanjohtajamme…
-
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2011
Kunnanvaltuusto 11.6.2012 Tarkastuslautakunta on tehnyt työtään huolella ja nostanut esiin useita Vihdin kunnan kehittämisen kannalta oleellisia huomioita. Viime vuoden tulos oli ennakoitua parempi, mistä voidaan iloita. Kertomuksessa on myös mainittu että toimintakulujen kasvu oli matalampi kuin kertaakaan aikaisemmin tällä valtuustokaudella. Toisaalta tähän on vaikuttanut mm. että isoja investointeja on jouduttu siirtämään kuten Ojakkalan päiväkoti/perhekeskuksen rakentamisen…
-
Henkilöstöraportti 2012
Kunnanvaltuusto 11.6.2012 Käsissämme on kunnan toimintaa ohjaavien päätösten kannalta erittäin tärkeä raportti, vuoden 2012 henkilöstöraportti. Henkilöstö on palveluja tuottavan ja järjestävän organisaation tärkein voimavara. Siksi meidän päättäjien on erinomaisen tärkeää huolehtia siitä, että henkilöstö tekee merkittävää työtään niin hyvissä olosuhteissa, kuin pystymme heille järjestämään. Henkilöstöraportin perusteella voimme todeta, että emme ole onnistuneet tehtävässämme riittävän hyvin,…