• Joukkoliikenteen kehittämistoimenpiteet

    Kunannvaltuusto 11.6.2012 Joukkoliikenteen kehittäminen on noussut myönteisesti esille useimpien ryhmien puheenvuoroissa kuluvalla valtuustokaudella. Nyt olemme saaneet ensimmäisen konkreettisen joukkoliikenteen määrän kasvuun tähtäävän esityksen. Hienoa!  Vastaavia päätöksiä on jo tehty parin viime vuoden aikana naapurikunnissamme Nurmijärvellä, Lohjalla ja Karkkilassa.  Hinnanalennuksen jälkeen bussimatkustajien määrä on lisääntynyt  Lohjalla 18%. Lohjalla valtuusto teki asiasta yksimielisen päätöksen. Myös Nurmijärvi-lippu on…

  • Haimoon koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma

    Kunnanvaltuuston kokous 11.6.2012 Haimoon kylän päiväkodin ja koulun lapset sekä henkilökunta on vihdoin saamassa uudet asianmukaiset tilat.  Ensimmäistä talousarviota tehdessämme tällä nelivuotiskaudella vuonna 2009 Vihreiden valtuustoryhmä oli puoltamassa Haimooseen uutta koulurakennusta. Lähes neljä vuotta on kulunut, rakentamiskustannukset nousseet ja valtiolta saatava rahallinen tuki tiukassa.   Koulun tiloja suunniteltaessa on tärkeä huomioida ne riittävän suuriksi, jottei käy…

  • Kunnan vaikutus uusien omakotitaloalueiden lämmityksen ratkaisemisessa

    Kunnanvaltuusto 11.6.2012 Valtuustoaloite Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttuu tämän vuoden 2012 aikana. Muutoksen olennainen tavoite on lisätä uusiutuvien energioiden käyttöä rakentamisessa. Laki edellyttää, että asiaan kiinnitetään huomiota jo suunnitteluvaiheessa ja pitää oletusarvona, että kunta tarjoaa uusille alueille kaukolämpöä tai hajautettua energiatuotantoa. Vihdin kunnan olisi tärkeä olla aloitteellinen ja mukana kehityksessä esimerkillisesti. Vihdin Vihreiden valtuustoryhmä ja muut…