-
Nuhakon II-vaiheen hankesuunnitelma
Ryhmäpuheenvuoro valtuustokokouksessa 3.10.2011/Heidi Sume-Hänninen Hienoa, että Nummelanharjun koulun ll-vaiheen suunnittelu on edennyt. Tosin Vihreä valtuustoryhmä esitti kyseisen hankkeen aikaistamista taloussuunnitelmavuosille 2011-13. Vuosi sitten teimme aloitteen väliaikaisten tilojen saamiseksi Nummelanharjulle, jotteivät oppilaat eivätkä henkilökunta enää altistuisi homeille tai pahimmassa tapauksessa saisi elinikäistä sairautta. Toivomme edelleen, että kasvatus- ja koulutuslautakunnassa sekä kunnanhallituksessa mietitään vakavasti väliaikaisten parakkien hankkimista…
-
Henkilöstöraportti vuodelta 2010
Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 3. Lokakuu 2011 – 6:16 Ryhmäpuheenvuoro Viime vuoden tiukka talousarvio tehtiin toteutumaa heikompien talousennusteiden valossa. Henkilöstöön kohdistuvat paineet ovat sijaiskieltoineen ja palkattomien vapaiden muodossa tuottaneet kunnalle säästöjä, mutta kolikolla on toinenkin puoli. Lyhyiden poissaolojen määrä on kasvanut ja sijaiskiellosta on tullut sääntö eikä poikkeus. Jatkuvat sijaiskiellot vaikuttavat osaltaan henkilökunnan jaksamiseen, lisääntyviin sairaspoissaoloihin…
-
Siirtolapuutarhahankkeesta
Siirtolapuutarhahankkeesta, Valtuusto 6.6.2011 Kirjoittanut Tiina Veräjänkorva 3. Lokakuu 2011 – 6:18 Ryhmäpuheenvuoro Helsingin kaupungin hakemus asemakaavan laatimiseksi tilalle Eerola RN:o 1:333 Härkälän kylässä Vihdissä, samoin kuin muissa kunnissa on kovin myöhään herätty ilmastonmuutokseen. Meillä on laadittu ohjelma muutosten hillitsemiseksi. Vähentämisuunnitelmista huolimatta maailman hiilidioksidipäästöt ovat nyt ennätysluokkaa. Kovin vähän on tehtävissä mm. liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Mutta…