• Kylät ja ilmastonmuutos -tilaisuus 12.10.2010

    Tervetuloa mielenkiintoiseen iltaan 12.10.2010 klo 18.30 Vihdin lukion auditorioon (Nummelassa). Tilaisuus alkaa Sitran Maaseutuohjelman johtaja Eeva Hellströmin ja Suomen-luontoliiton pääsihteeri Leo Straniuksen alustuspuheenvuoroilla. Alustusten jälkeen paneelikeskusteluun osallistuu alustajien lisäksi vihtiläisiä eduskuntavaaliehdokkaita eri puolueista; Merikukka Forsius (kok.), Anu Rajajärvi (sdp), Sari Virta (vas.), Pasi Salonen (perussuom.) ja mahdollisesti Eerikki Viljanen (kesk.). Lisäksi keskustelussa on mukana siuntiolainen…

  • Jätemuovin kierrätyksen järjestäminen Vihdissä, valtuustoaloite 6.9.

    Esitin oheisen aloitteen Vihreiden valtuustoryhmän nimissä 6.9.2010 valtuustossa. Aloite pohjautuu keväällä Lohjalla tehtyyn aloitteeseen. Kunta on lain mukaan vastuussa yhdyskuntajätteiden käsittelystä. EU:ssa astuu voimaan 12.12.2010 uusi jätteiden puitedirektiivi 2008/98/EY. Sen sisällön on oltava silloin kirjoitettuna Suomen lainsäädäntöön. Sisältöön on syytä paneutua heti, koska käytäntöjen muuttaminen ei tapahdu nopeasti. Jätehierarkia on vahvistettu artiklassa 4. Siinä määritellään…

  • Väliaikaiset tilat Nummelanharjun koululle

    Nuhakon sisäilmaongelmaa ei voida enää ohittaa. Tämän syksyn aikana nuoret oireilevat edelleen. Nuorilla on esiintynyt hengenahdistusta ja pyörtyilyä. Nämä oireet ovat alkaneet heti koulutyön alettua kesäloman jälkeen. Homeongelmia on välillä vaikea havaita sisäilmamittauksista. Nuhakossa ongelma on kuitenkin havaittu jo rakenteellisestikin. Tilapalvelut ovat vanhan rakennuksen käyttöiän jatkamiseksi ylipaineistaneet ja siivonneet tilat, jolloin sisäilmasta ei nyt mittauksilla…