-
Karkkilan lentokenttähanke – ilmasta temmattu
Ohessa paikallislehtien ja Hesarin mielipide sivuille toimitettu kirjoitus yhteistyössä Vihdin Vihreiden, Karkkilan Vihreiden, Vihdin Omakotiyhdistyksen ja Ei lentokenttää Karkkilaan -ryhmän nimissä. Karkkilan kaupunki ajaa voimakkaasti lentokentän sijoittamista Karkkilaan asukkaiden voimakkaasta vastustuksesta huolimatta. Muissa kunnissa kuten Lohjalla, Mäntsälässä ja Porvoossa kentän rakentaminen on toistaiseksi tyrmätty. Myös Vihtijärvi on aktiivisesti vastustanut jo Keihäsjärvelle aikoinaan suunniteltua lentokenttää. kaupunginhallitus…
-
Kaunista vuotta 2010
Olemme saaneet nauttia kunnon talvesta! Mukavaa. Valtuusto kokoontuu ensimmäistä kertaa tänään 8.2. Seuraavassa kuitenkin yhteenveto edellisestä valtuustovuodesta, joka oli mieleenpainuva monilta osin. Valtuustoryhmämme on korostanut puheenvuoroissaan mm. ennaltaehkäisevän työn merkitystä, kestävän kehityksen periaatteita sekä kuntalaisten hyvinvoinnin ja peruspalveluiden turvaamista taantuma-aikoinakin. Ryhmämme oli valmis kunnallisverokorotuksiin ja lisälainan ottoon. Vihreät tekivät viime vuoden aikana valtuustoaloitteita valtuutettujen koulukäynneistä,…
-
Huomioita menneestä vuodesta ja toiveita tulevalle
Maailmanlaajuinen taloustaantuma, työttömyyden kasvu, vihtiläinen kouluverkkoselvitys, talouden sopeuttaminen, strategian päivittäminen, heikkenevät talousluvut, uusintavaalit, talousarvio vuodelle 2010… Uudelle valtuutetulle kunnallispolitiikka on näyttäytynyt melkoisen haastavana. Asioihin perehtymisen lisäksi oman aikansa on vienyt valtuusto- ja lautakuntatyön käytänteiden oppiminen. Voimavarana uuden opettelussa on ollut Vihreiden valtuustoryhmäläisten ja pitkään vihreässä toiminnassa mukana olleiden kanssa käydyt keskustelut. Vakavien asioiden edessä olemme…
