Vihti Reilun kaupan kunnaksi

6.10.2012

Valtuustoaloite

Vihdin kunnanvaltuustolle 3.9.2012
Kunnat ja kaupungit käyttävät ostoihinsa yli 12 miljardia euroa vuodessa. Näillä verorahoilla tehtävillä julkisilla hankinnoilla on suuria kehitysvaikutuksia, eikä siksi ole yhdentekevää, millaisia tuotteita ja palveluita ostetaan. Uuden hankintalain mukaan hankintayksikkö voi tarjouspyynnöissään asettaa sosiaalisia tai ympäristökriteereitä. Kunta voi siis halutessaan suosia Reilun kaupan kriteerit täyttäviä tuotteita, vaikka tuotteilta ei voikaan suoraan edellyttää Reilun kaupan merkkiä.

Reilu kauppa takaa oikeudenmukaisen ja riittävän korvauksen kehitysmaiden pienviljelijöille ja työntekijöille. Tuotannossa on noudatettava kansainvälisiä ihmis- ja työelämän oikeuksia. Osa lisätuloista käytetään yhteisön elinolojen parantamiseen kuten koulujen ja terveyskeskusten rakentamiseen. Myös ympäristönäkökohdat otetaan tuotannossa huomioon. Reilun kaupan järjestelmän valvonta on eriytetty ulkopuoliselle taholle, ja se on saanut ISO 65 -akkreditoinnin.

Maailmalla Reilun kaupan kaupunkeja on satoja, ja pelkästään Isossa-Britanniassa yli 400. Suomessa Reilun kaupan kaupunki -kampanja on käynnissä useissa kaupungeissa ja kunnissa. Reilun kaupan kaupungin arvonimi on myönnetty Tampereelle, Porille, Espoo, Riihimäki ja Lohja sekä Utajärven kunnalle.

Saadakseen Reilun kaupan kunnan arvonimen, kunnan on tehtävä poliittinen päätös reilun kaupan periaatteiden mukaisesti tuotettujen tuotteiden ostamisesta, nimettävä edustajansa Reilun kaupan kaupungin/kunnan työryhmään sekä vaihdettava aluksi kahvit ja teet kunnantalolla Reilun kaupan tuotteisiin. Lisäksi kaupungista/kunnasta tulee löytyä tarvittava määrä Reilun kaupan tuotteita käyttäviä seurakuntia, yrityksiä, järjestöjä ja muita yhteisöjä. (Vihdin seurakunta on ollut Reilun kaupan srk vuodesta 2008.) Reilun kaupan kaupungin/kunnan arvonimen saavuttamiseksi vaadittavat täydelliset kriteerit löytyvät osoitteesta www.reilukauppa.fi/kaupungit.

Reilun kaupan kunnan aseman saavuttaminen on osoitus siitä, että Vihti on valmis kantamaan vastuuta hankintojensa globaaleista vaikutuksista. Esitämme, että Vihti hakee Reilun kaupan edistämisyhdistyksen myöntämää Reilun kaupan kunnan arvonimeä.

Vihreiden valtuustoryhmä

Tule mukaan!

Seuraa Vihdin Vihreitä

Arkisto