Select Page

Tänään kunnanhallitus käsittelee ensi vuoden budjettia. Ja mikä ilo onkaan huomata, kuinka hyvin ja selkeästi ympäristö- ja ilmastoasiat on vihdoin saatu kunnan toimintaan mukaan!

Talousarviossa sanotaan: ”Kunnan ympäristöohjelma rakentuu kolmen päätavoitteen ympärille, jotka ovat hiilineutraalius, luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja vesistöjen tilan parantaminen. Ympäristöohjelman toimenpiteet muunnetaan vuotuisiksi tavoitteiksi siten, että ne kytketään talousarvion vuosittaisiin tavoitteisiin.”

Ja sitten luetellaan 9 eri toimenpidettä, joita kunnan tulisi ensi vuonna tehdä:
1. Ympäristökoordinaattorin palkkaaminen
2. Ympäristötyöpainotteiset kesätyöpaikat
3. Pilottihanke Saaristomeren vesiensuojelun edistämiseksi maatalouden käsittelymenetelmiä laajentamalla
4. Energiansäästötoimia koskevat kampanjat ja infotilaisuudet
5. Vähähiilisten logistiikkaratkaisujen tukeminen ja kehittäminen
6. Katuvalaistuksen korvaaminen energiaa säästävillä LED-lampuilla
7. Paikallisten toimenpiteiden tukeminen vesistöjen tilan parantamiseksi
8. Kunta liittyy kuntien energiatehokkuussopimukseen
9. Ympäristökasvatusta kaikenikäisille: yksi koulu tai päiväkoti lisää mukaan Vihreä lippu -ympäristöohjelmaan

Lisäksi luetellaan kaikkien toimenpiteiden vastuutaho, mikä on erinomaisen selkeää. Muutenkin budjetin uusi ulkoasu on oikein onnistunut.

Budjetti ei kuitenkaan ympäristötoimista juuri paisu, sillä toimenpiteet 2,4 ja 9 sisältyvät tavanomaiseen toimintaan ja ympäristökoornidaattoria varten on saatu 40 000 € valtion rahoitusta. Suurin yksittäinen panostus on LED-lamppujen asentaminen (200 000 €), joka tuo kyllä säästöjä kuntaan. Vesiensuojelun pilottihanketta varten tarvitaan ulkoista rahoitusta. Kohtiin 5, 7 ja 8 on yhteensä varattu 50 000 €.

Metsien suojeluun ei ole erikseen varattu rahaa. Seuraamme mitä sisällä olevat metsäaloitteet tuovat tullessaan. Vielä on käsittelemättä Vihreiden valtuustoaloite vanhojen metsien suojelemisesta sekä RKP:n ja Keskustan aloitteet kuntien metsien myynnistä.

Tämähän on vasta kunnanjohtajan ehdotus. Saa nähdä, miten se vielä muuttuu hallituksen ja valtuuston käsittelyissä.