Select Page

Eilisessä valtuuston kokouksessa suurin osa ajasta käytettiin perusopetussuunnitelman puintiin. Vihreät esitti asian palauttamista valmisteltavaksi näin:

Perusopetussuunnitelma ei ole riittävän selkeä kun toimia suunnitellaan toisaalta oppilasmäärän, toisaalta opetusryhmien määrän perusteella. Kokonaiskuvaa on vaikea hahmottaa kun suunnitelmia eri koulujen osalta ei ole mainittu riittävän täsmällisesti. Suunnitelmaa on valmisteltu ennenkuulumattoman avoimesti, mutta varsinaista keskustelua virkamiesten, päättäjien ja asianosaisten kanssa ei ole vielä käyty. Samaan aikaan Taalintehdas on kunnan suurin potentiaalinen kasvukeskus, jonka positiivista kehitystä ei tule kampittaa kouluverkkosuunnitelmalla.

Ehdotetaan, että perusopetussuunnitelma palautetaan valmisteltavaksi siten, että järjestetään vähintään yksi keskustelutilaisuus virkamiesten virkamiesten/naisten (ainakin sivistysjohtaja + opettajia), päättäjien ja vanhempien kesken. Keskustelun pohjalta laaditaan täsmennetty esitys suunnitelman toimenpiteistä sekä aikataulusta, joissa otetaan huomioon Taalintehtaan kasvupotentiaali.

Ehdotus sai tukea ja siitä äänestettiin, mutta luvuin 21-6 päätettin jatkaa asian käsittelyä.

Vielä ehdotettiin suunnitelmaan muutaman vuoden taukoa, jonka aikana annettaisiin Taalintehtaalle mahdollisuus kasvaa ja saada lisää lapsiperheitä näin:
Perusopetussuunnitelmaa on valmisteltu erittäin avoimesti, mutta varsinaista keskustelua virkamiesten, päättäjien ja asianosaisten kanssa ei ole vielä käyty.

1) Perusopetussuunnitelma ei ole selkeä sen osalta mitä kouluille tapahtuu, kun osaa muutoksista käsitellään opetusryhmien kautta ja toiset on vuosiluvuilla annettu. Pitää tietää mistä tarkkaan ottaen ollaan päättämässä.

2) Taalintehtaalla on todellista potentiaalia kasvuun. Myös se on otettava huomioon perusopetussuunnitelmassa. Hätäily vaikeuttaa Taalintehtaan mahdollisuuksia kasvaa. Siksi tulisi ottaa selkeä kanta siihen, että annetaan Taalintehtaalle aikaa kasvaa.

Ehdotus:
Kuljetusreittiensuunnittelu ja koulukuljetusten kilpailuttamisen sekä etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen osalta kuin hallituksen esityksessä. Samoin Kemiönsaaren keskuskoulun luokkien 1-4 osalta. Muutoin seurataan asukas- ja oppilasmääränkehitystä sekä panostetaan rekrytointiin ja opetuksen laatuun. Koulunvuotena 2027-2028 päivitetään kouluselvitys sen hetkisillä luvuilla sekä Wassin hallitukselle ehdottamien lisäysten mukaisesti eli otetaan huomioon myös vaikutukset kustannuksiin, muuttoliikenteeseen ja pedagogiikkaan sekä lasten oikeuksiin saaristossa.

Taulukkoa ei valtuustossa näytetty, kun en saanut sähköpostia lähtemään.
Tälle ehdotukselle ei saatu tukea lainkaan ja se raukesi.

Tilanne on se, että kunnanhallituksen esittämä suunnitelma hyväksyttiin pienin muutoksin. Aikataulu näyttää tältä:

Tämä ei ole katastrofi. Taalintehtaan koulun on kuitenkin joka tapauksessa pysymässä Taalintehtaalla, samoin ruotsinkielinen ylä-aste vähintäänkin vuoteen 2026 asti. Epäselvyyttä suunnitelmassa kuitenkin on. Toisaalta puhutaan siitä, että ”Taalintehtaan koulun kohdalla tilannetta tarkastellaan siinä vaiheessa, kun koulu on muuttumassa kaksiopettajaiseksi”, toisaalta se lyödään lukkoon (?) jo kouluvuodelle 2026-2027. Taustatiedot perusopetussuunnitelmaan keräänneen Vertikal-konsulttiyrityksen mukaan opetusryhmien määrä Taalintehtaan koulussa olisi vuonna 2026 ja kaksiopettajainen. Mutta. Jos varmuutta koulun säilymisestä Taalintehtaalla on, voi paikkakunnalle hyvinkin muuttaa lisää lapsiperheitä jo sinne muuttaneiden nuorien perheiden vanavedessä. Tämä ei tietenkään tapahtu itsestään.

Valtuustossa kysyttiin myös, miten kouluja koskevat päätökset tehdään – tuodaanko päätökset valtuustoon asti vai tehdäänkö ne virkamiestasolla? Tästä kehittyikin mielenkiintoinen keskustelu. Ylimmät virkamiehet sanoivat, että tarkoituksena on tuoda koulumuutoksia koskevat päätökset valtuustoon. Miksi tätä ei sitten oltu kirjattu selkeästi suunnitelmaan? Valtuutettu Salonen teki ponsiehdotuksen eli ehdotti, että jo hyväksyttyyn suunnitelmaan tehdään lisäys, jossa kirjataan päätösten teko valtuustossa. Tämä meni äänestykseen, kumma kyllä. Minkä takia osa valtuutetuista ei halua, että suunnitelmaan kirjataan, että päätökset tehdään valtuustossa, varsinkin jos tämä on ollut virkamiesten ajatus? Tätä nyt jään miettimään. Ja valmistautumaan syksyn valtuustokoouksiin, jatkossa siis varsinaisena jäsenenä, kun Marianne Jokinen, joka on kunniakkaasti pitänyt vihreyttä yllä valtuustotasolla, muuttaa paikkakunnalta. Kiitämme kaikki lämpimästi Mariannea hänen antamastaan panoksesta valtuustossa!

-SZ-