Select Page


Elinkeinolautakunta piti iltakoulua eilen, 28.8.2024. Kävimme läpi kuntabarometrin tuloksia ja alustavasti ensi vuodeksi suunniteltua toimintaa.

Kuntabarometrissä yrittäjät antavat arvosanoja kunnan toimintaan yrittäjän/yritysten vinkkelistä. Kemiönsaari on tähänkin mennessä pärjännyt hyvin, mutta tällä kertaa hyppy ylöspäin oli todella merkittävä. Lähes kaikissa kyselyn kohdissa Kemiönsaari oli huomattavasti koko maan keskiarvoa korkeammalla. Tuloksissa kuvastuu se positiivinen, ennakkoluuloton ja aktiivinen ote, joka kehitysosastolla vallitsee. Meillä on todella hyvin pullat uunissa. Ahkerat ja osaavat virkamiehet tekevät tyytyväisinä töitä koko kunnan eteen. Työ yrittäjyyden eteen kannattaa, sillä kun yrityksillä menee hyvin, menee myös kunnalla hyvin – on työtä ja verotuloja. Eikä tämä tapahtu luonnon ja ympäristön kustannuksella, sillä kunnan elinkeino-ohjelmassa on mainittu kestävä elinkeinoelämä ja kasvu.

Elinkeinolautakunta vastaa elinkeinopalveluista (yrittäjyys, kehittämis- ja koulutuspalvelut sekä tiedon tuottaminen ja maaseututoimi että kilpailutus), työllisyys- ja työnhakijapalveluista, vetovoima- ja edunvalvonnanpalveluista sekä liikenne- ja tietoliikenneyhteyksistä että saaristopalveluista. Tätä suurta toimintakenttää on hoitamassa 5 henkilöä sekä hanke-ihmisiä (9) ja ensi vuonna työllisyyspalveluihin tulee 2-3 ihmistä lisää. Budjetti on ollut miljoonan kieppeillä, hankeihmiset rahoitetaan yleensä noin 80%:sesti ulkopuolisella rahoituksella. Ensi vuonna budjetti kaksinkertaistuu, kun TE-keskuksen työt siirtyvät kunnalle. Tässäkin asiassa virkamiehillä ja – naisilla on Kemiönsaarelle tyypillinen positiivinen asenne – vaikeuksien sijaan painotetaan mahdollisuuksia. Miten paljon paremmin saamme työllisyysasiat hoidettua, kun meillä on paikallinen tuntemus apuna?

Positiiviseen otteeseen ja viestintään voimme me kaikki pyrkiä. Meillä on täällä asiat hyvin ja lähtökohdat niin luonnon, ympäristön kuin palvelujen ja kulttuurin osalta enemmän kuin kohdallaan. Koitetaan saada tätä viestiä lujasti ulospäin.